lauantai 5. toukokuuta 2018

Sulhanen vastaa

Moi! Olen nähnyt monessa hääblogissa tämän sulhanen vastaa -haasteen, ja olen alusta asti ajatellut että haluan itsekin toteuttaa tämän. Ainakin Kristallihäät-blogin Krista oli tehnyt saman haasteen toisinkinpäin, eli vastannut kysymyksiin sulhasestaan. Minäkin ajattelin, että voisin tehdä samoin jossain vaiheessa!

Mietin jonkin aikaa, miten tämän voisi parhaiten toteuttaa. Puhumme Charlien kanssa yhdessä englantia (vaikka hän suomea osaakin, mutta kun toiseen on alunperin tutustunut englanniksi, niin on vaikea vaihtaa kieltä!), mutta kysymykset ovat suomeksi. Käänsin kysymykset englanniksi vastaamista varten, mutta jätän ne kuitenkin tähän mieluummin suomeksi, koska ne ovat siinä muodossa blogeissa pyörineet. Halusin kuitenkin jättää Charlien vastaukset ennalleen englanniksi, mutta kommentoin niihin itse suomeksi :D Toivottavasti ketään ei haittaa tällainen sillisalaatti! Kuvituksena toimii kuvia meistä vuosien varrelta :D


1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
-Just little while ago it could have been “Say Yes To The Dress” or “Unelmahäät” but nowadays I think it’s the timeless drama of “Au pairit”.
Hääohjelmat ei varmaan tule yllätyksenä, ja Au pairit -sarja on paras, olen katsonut kaikki kaudet ja jotkut useammin kuin kerran :D (Mutta katson kaikkia kyllä samaan aikaan.)

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- I don’t think she’s really a salad dressing kind of person.
Joo, en kyllä ikinä käytä mitään salaatinkastikkeita.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
- Mushrooms, definitely. But she’s also never wanted to try that “anchovy pasta” I made a second time!
Sienistä en tosiaan tykkää, eikä anjovispastakaan ollut suurta herkkua... Lisäisin tähän vielä kookoksen.



4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- Food varies, but Butter Chicken is a firm favourite if we’re getting Nepalese. And a glass of white wine, probably Riesling.
Näin on! Mietin kyllä juuri viime kerralla nepalilaisessa, että ensi kerralla otan jotain muuta...

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?
- Oooh that’s not something I would usually need to know... but just a little smaller than me so I’ll guess 38.
Väärin meni! Oikea kokoni on 39. 

6. Jos hän keräisi jotain, mitä se luultavasti olisi?
- She does: it’s books.
Hmm, en kyllä sanoisi että ihan KERÄÄN kirjoja, vaikka meillä onkin niitä aika paljon. Mutta kai se on lähimpänä! 

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- A year ago it was our Chicken Korma recipe but I think a new contender is a Pork Sweet & Sour we tried recently.
Tuo chicken korma (Jamie Oliverin resepti) on kyllä tosi hyvää! Korjaisin tuohon toiseen, että se ei ollut sweet and sour vaan ihan tavallinen nuudeliwokki :D mutta siitäkin tuli hyvää! Ehkä siihen kuitenkin kyllästyisi helpommin kuin tuohon toiseen.



8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- I’m not actually sure. Perhaps Taylor Swift if pushed? But she’s more often reading than listening to music.
On totta, että "normaalielämässä" en oikeastaan juuri kuuntele musiikkia! Jos luen tai kirjoitan tai teen töitä, niin musiikin kuuntelu häiritsee liikaa enkä pysty keskittymään. Laitan yleensä musiikkia soimaan kun vaikka siivoan, ja silloin se tosiaan voisi olla esim. Taylor Swiftiä, musikaalimusiikkia (myös Disney), tai jotain nostalgisia 90-luvun hittejä :D (Nämä ovat myös niitä joista saa parhaan fiiliksen tanssilattialla!)

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- Quite a variety: from Bridget Jones to Lord of the Rings to Basil Hiiri.
Aika hyvä vastaus! En laskisi LotR:eja suosikkeihini, mutta ne on nähty parikin kertaa ja niiden parissa viihdyn kyllä. Basil Hiiri on muuten ihan liian aliarvostettu Disney-leffa! Se on nerokas! 

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
- Bluuuuue.
No jep :D

Tämä on Englannista Charlien yliopiston päivällisiltä,
minäkin sain Harry Potter -kaavun :D


11. Kuka on hänen paras ystävänsä?
- I’d say the fact that she has “Maids of Honour” (plural) means she couldn’t answer this question either.
Hehheh :D En muista että olisin lapsenakaan ajatellut, että minulla olisi vain joku yksi paras ystävä, vaan minulla on onneksi aina ollut useampia läheisiä ja tärkeitä ystäviä. Ja kolme heistä ovat tosiaan ihanat kaasoni <3

12. Asia, mitä usein teet, mistä hän ei pidä?
- See the funny side of something that she’s currently upset or annoyed about. Also laughing at some silly YouTube video and then, when asked what’s going on, continuing to laugh instead of answering. I should probably stop that. 
Joo!!! Joskus jos ärsyynnyn jostain (pienestä), niin Charlie saattaa vain nauraa vaikka kaipaisin ärsytysvertaistukea :D Mutta onhan se hyvä että näkee valoisankin puolen, vaikka siinä tilanteessa ei siltä tuntuisikaan. Tuo toinen asia ei ehkä niin paljon ärsytä, mutta ehkä olen antanut sellaisen kuvan :D

13. Missä hän on syntynyt?
- Err, in Finland – so I guess in Espoo or Helsinki?
Joo, no maa meni oikein... No ei, kaupunkikin kyllä, sillä olen syntynyt Jorvin sairaalassa Espoossa.



14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
- I should actually do that this year. It will be chocolate and probably come from Mary Berry’s Baking Bible.
Tämä muistetaan! Synttärini on kyllä vasta joulukuussa... Mutta kyllä, suklaakakut ovat ehkä parhaimpia kakkuja, ja Mary Berry on leivonnan kuningatar! 

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
- Anything and everything to do with books: writing or reading or arranging and photographing them. The contents of our bookcases are currently arranged by colour, if that helps.
Hei kaikki, mä tykkään lukea! Tiesittekö? Kirjoittamista en ole harmi kyllä harrastanut pitkään aikaan, paitsi tämän blogin muodossa. Haaveenani on kyllä pienestä pitäen ollut kirjan kirjoittaminen ja julkaisu, enkä ehkä vielä ole täysin valmis hautaamaan tuota haavetta, vaikka en sen eteen tällä hetkellä mitään teekään. Ja tuo valokuvausjuttu on uusi villitys, joka johtuu siitä että olen tehnyt oman instagram-tilin kirjajutuille :D Ja kyllä, olen järjestänyt kirjat hyllyyn väreittäin... 

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- Cook pancakes, rice and dallaspulla. Especially the dallaspulla.
:D Dallaspullat onnistuu kyllä aina aika hyvin, samoin letut! Ja jostain syystä Charlie aina kehuu mun keittämää riisiä. En kyllä mielestäni edes tee mitään ihmeellistä sen suhteen.

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
- The little pots of baby food you can buy in S-Market. I mean: why?!
Tiedoksi Charlielle, että pilttipurkkeja voi ostaa myös muualta kuin S-marketista :) Olen ostanut jonkun hedelmäpiltin evääksi johonkin ehkä muutaman kerran, mutta ilmeisesti ne harvat kerrat ovat jättäneet jälkensä kun niitä tällä lailla järkyttyneesti muistellaan :D



18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- Her phone, contact lens solution, and (you guessed it) a book.
Joo, joo ja joo (no kirjaa en ehkä ota perus kauppareissulle). Minulle on pari kertaa käynyt piilareiden kanssa niin, että silmään on tullut jokin roska ja piilari on ollut pakko ottaa pois silmästä, mutta linssinestettä ei olekaan ollut mukana. Tästä oppineena minulla on matkakokoinen pullo nykyään aina mukana!

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- People arriving late or changing plans at the last minute.
Olen jostain syystä ruvennut viime vuosina myöhästelemään toisinaan tai ainakin lähtemään tosi viime tingassa, joten en oikein tiedä onko minulla enää nykyään oikeutta ärsyyntyä siitä että joku muu myöhästyy... Ehkä silloin kun itse olen tosi ajoissa! Tuo toinen juttu on siinä mielessä totta, että tykkään aina varautua ja valmistautua suunniteltuihin juttuihin, mutta jos ne yhtäkkiä muuttuvat jotenkin niin siitä tulee ainakin hetkellisesti jotenkin hämääntynyt olo.

20. Entä piristymään?
- The heavenly delights of Suffeli Puffeli (sic). Also flowers and Fazerin Sininen – you’ve got to shake things up every now and then.
Yllättävää että vastaus on suklaa :D Kukat kyllä myös piristävät ihan aina, silloinkin jos ostan ne itse! Ja emme kai voi olla ainoita jotka sanovat Suffelipuffi-karkkeja Suffelipuffeleiksi? Taisin jossain vaiheessa jopa luulla että se on niiden oikea nimi. 



21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
- I really have no idea. Probably Benji the dog from Yoga With Adriene.
Hyvä vastaus :D Tuon Youtube-joogakanavan Adrienella on tosiaan aivan ihana Benji-koira, joka on joskus mukana videoilla! Tähän olisi vaikea itsekin vastata, en oikeastaan ihaile ketään erityistä.

22. Millainen hän on tyttöystävänä?
- Practically perfect. In every way.
(Tämä ei ole maksettu mainos) P.S. Kuka keksii viittauksen :D

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
- I think when she visited me in England in summer of 2012. They liked her immediately.
Silloinhan se oli, olimme tuolloin olleet yhdessä muutaman kuukauden. Tapaaminen meni hyvin jännityksestä huolimatta!

Kuva: Taru Pitkänen


24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
- Updating a so-called “Bookstagram” (which doesn’t look like a real word to me).
Tässähän se tuli! Uusi harrastukseni hääblogin ohella on "bookstagram" eli kirja-Instagram, jonne siis postataan kuvia kirjoista ja jutellaan kirjoista. Varsinkin englanninkielinen bookstagram-yhteisö on tosi iso, mutta suomalaisiakin on paljon. Jos jotakuta kiinnostaa niin mun tili on @clothbindmyheart!

25. Millainen on hänen kotilookinsa?
- Something comfortable, sometimes yoga gear.
Kyllä kotona on parasta olla mukavissa vaatteissa! Minulla ei varsinaisia "joogavaatteita" ole, vaan käytän ihan samoja vaatteita kuin muutenkin kotona hengaillessa.