sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Kaasojen kampaajaa jahtaamassa

Yksi viime syksyn ensimmäisistä hoidetuista häähommista oli meikkaajan ja kampaajan varaaminen. Löysin tehtävään taitavan Irina Arvokkaan, joka on laittanut useammankin hääbloggaajan häähiukset ja -kasvot. Minun kampaukseni ja meikkini lisäksi Irina tekee meikit kolmelle kaasollenikin, mikä tarkoitti sitä, että kaasoille piti löytää erillinen kampaaja.

Ajattelin, ettei moinen olisi homma eikä mikään, enkä ruvennut puuhaamaan asiaa kunnolla ennen kuin vasta pari kuukautta myöhemmin, marraskuun alussa. Pian sainkin huomata, että olin ollut turhan naiivi - toisen kampaajan löytäminen oli paljon vaikeampaa ja stressaavampaa kuin olin kuvitellut. Kenties tehtävä olisi ollut helpompi, jos olisin aloittanut aiemmin, mutta suurin hankaluus ei ollut suinkaan se, etteivät tavoittelemani tekijät olisi olleet enää vapaina. En vain yksinkertaisesti saanut vastausta juuri yhteenkään tiedusteluun.

Taisin lähettää viestejä loppujen lopuksi noin kymmenelle kampaajalle muutamassa eri erässä. Kun ensimmäisestä erästä kukaan ei ollut vastannut vielä viikonkaan päästä, päätin kysyä suosituksia Irinalta. Olisihan helppoa ja hauskaa, jos kampaajat olisivat tuttuja keskenään, ja hyväksi tietämäni tekijän suositteluun luottaisin ilomielin. Irina vastasikin nopeasti parin linkin kera. Muut kampaajaehdokkaat löysin puolestani itse lähinnä Instagramin kautta.



Parin viikon kuluttua sain parilta kampaajalta vastauksen, joissa minut puolestaan yllätti - hieman hävettää myöntää - kampausten korkeat hinnat. Meidän kaasokampaukset ystäväni Annan häissä Turun suunnalla maksoivat kukin n. 50 e, joten olin varautunut samaan hintaluokkaan. Myös Irinan tarjoama morsiuspaketti on hänen taitoihinsa nähden todella kohtuuhintainen. Ilmeisesti täällä pääkaupunkiseudulla hintataso on kuitenkin yleisesti korkeampi, ja juhlakampaukset voivat helposti maksaa 80-90 e. Osalla tämä oli tuntihinta, johon laskettiin kampausten lisäksi vielä siirtyminen hotellille, jossa valmistautuminen tapahtuu. Olimme alustavasti puhuneet, että kaasot maksaisivat kampauksensa itse, joten senkin takia toivoin saavani jostain edes vähän alhaisemman tarjouksen. Ymmärrän tietysti, että ammattilaisen työstä pitääkin maksaa kunnolla - minulla oli vain vähän väärät odotukset.

Kampaaja-asia tuli puheeksi kaasojen kanssa joulunalusdrinkeillä, ja kävi ilmi, että yksi minua erityisesti kiinnostavista tekijöistä sattui olemaan yhden kaason oma kampaaja. Häneen olin ottanut yhteyttä parissakin eri kanavassa. Kaaso lupasi viestittää hänelle puolestani, mikäli vastaukset antaisivat edelleen odottaa itseään. Sainkin lopulta kaason kautta vastauksen viestiini, ja tarjous oli samaa luokkaa kuin aiemmat. Tässä vaiheessa olin jo valmistautunut itse maksamaan kampaukset, mutta tällä kertaa epäröinnin aiheena oli kampaajaehdokkaan liian hankala tavoitettavuus. Olen tainnut aiemminkin mainita, että en todellakaan halua mitään epävarmuuden aihetta hääpäivälle, jos se vain on vältettävissä. Luotin kyllä kaasoni hyvään kokemukseen kyseisestä tekijästä, mutta en kuitenkaan tohtinut varata häntä suoraan.

Päätin kokeilla vielä kerran ja etsiä muutaman muun kampaajan, joilta tiedustelin tarjousta. Ihme kyllä, kaikki nämä "viimeisen erän" tekijöistä vastasivat alle vuorokaudessa! Eräs vapaana olleista oli erityisen positiivisen oloinen ja ripeä vastauksissaan, ja päätin, että varaisin hänet, jos ei vielä parempaa tulisi vastaan.



Onneksi kuitenkin odotin vielä hetken, sillä viimeiseksi löysin vintagekampauksiin erikoistuneen Sannin (instassa @polkadohair), jonka olisin voinut varata omaksikin hääkampaajakseni, jos olisin löytänyt hänet aiemmin. Hänkin vastasi nopeasti ja antoi itsestään pirteän ja ystävällisen kuvan. Lisäksi hänen tarjouksensa oli erittäin kohtuullinen, eikä minun tarvinnut miettiä kauankaan, kun jo tein varauksen. (Hän tekee myös "tavallisia" kampauksia, joten kaasojen ei tarvitse ottaa vintagetyylisiä kampauksia, elleivät itse halua.)

Sain varauksen tehtyä ja asian taputeltua päivää ennen kuin lähdin joululomalle, joten oli erityisen helpottavaa saada asia päätökseen! Oli hieman ikävää joutua kieltäytymään toisen suosikkini tarjouksesta, mutta onneksi hän vastasi tosi iloisesti ja ymmärtäväisesti.

Monille kampaajille Instagram tuntuu olevan tärkeä työkanava ja portfolio. Siksi minua ihmetytti, miten vähän sain sen kautta vastauksia, vaikka useampikin kampaaja oli käynyt tilillään myös viestien lähetyksen jälkeen. Ehkä minulla kävi vain huono tuuri etsintöjen alussa, sillä melkein kaikki saamani vastaukset tulivat vasta viimeisten yritysten kohdalla. Kummaa, mutta onneksi työ palkittiin loppujen lopuksi ja löysin kaasoille kampaajan, josta olen yhtä innoissani kuin omastanikin. Kävin itse asiassa Sannin asiakkaana juuri eilen, ja hän oli juuri niin mukava kuin viestien perusteella odotinkin!

Oliko kampaajan löytäminen teille helppoa vai vaikeaa? Tekeekö joku hääkampauksensa itse?

maanantai 20. tammikuuta 2020

Tammikuun häämessuilua (ja sormuskauppoja!)

Vuosikymmenen ensimmäisestä kuukaudesta on hurahtanut jo kolmannes, mikä tarkoittaa myös talven häämessukauden loppua omalta osaltani. Pyrähdin Mennään naimisiin -messuilla Wanhassa Satamassa viime viikonloppuna ja Love Me Do -messuilla eilen sunnuntaina, ja tässä hieman raporttia molemmista! (Postauksen kaikki messukuvat ovat Love Me Dosta.)

Aluksi en aikonut lainkaan käydä Mennään naimisiin -messuilla, koska kuten tässä postauksessa pohdin, en koe saavani häämessuilta enää tässä suunnittelun vaiheessa irti paljoakaan. Messulauantaina järjestetty hääbloggaajapaneeli sai minut kuitenkin muuttamaan mieltäni, vaikka päädyinkin messuille ajanpuutteen vuoksi loppujen lopuksi vasta sunnuntaina. Paneeli oli varmasti mielenkiintoinen!


Minullekin oli katettu paikka Love Me Don kattauskilpailussa!

Messut olivat minun tapauksessani aika nopeasti kierretty, sillä meitä tällä hetkellä kiinnostavia palveluntarjoajia eli muusikoita (vihkiäismusiikkia varten), floristeja ja kakuntekijöitä oli vain kourallinen, jälkimmäisiä en huomannut lainkaan. Juttelin kuitenkin yhdelle floristille, yhdelle duolle (ja nappasin erään trion esitteen) sekä ostin uusimman Häät-lehden!

Tärkein tavoitteeni oli löytää vihkisormus tai ainakin etsiä hyviä tarjouksia. Minulla oli tietty sormus mielessäni (jonka olen esitellyt jo yli vuosi sitten), ja molemmilla sitä myyvillä pisteillä messutarjous oli -20 %. Ainakin toinen niistä oli voimassa vielä tammikuun loppuun, joten päätin odottaa ja katsoa, löytyisikö parempi tarjous vielä Love Me Do -messuilta.

Ja löytyihän sieltä! Love Me Do:ssa messutarjous oli -30 %, ja vaikka lähdin pisteeltä ensin tyhjin käsin, palasin kuitenkin jo tunnin kuluttua tekemään kaupat. Eli vihkisormus on tilattu ja yksi uusi asia hoidettu päiväjärjestyksestä! Olen hurjan tyytyväinen enkä malttaisi odottaa, että sormus saapuu.

Tämä Sandbergin Suvituuli-malliston sormus on siis kyseessä (keskikivellinen on kihla-, keskikivetön vihkisormus).

Juttelin myös parin kakkuleipurin kanssa (ja söin herkullisia maistiaisia) ja sain kenties potentiaalisten tekijöiden yhteystietoja. Meidän tarkoituksiimme sopivia muusikoita en onnistunut löytämään, vaikka heitäkin messuilla ilmeisesti oli.


Riia Koiviston stailaama juhlapöytä kukkakuppeineen ja vanhoine lusikkoineen oli suosikkini kattauskisassa!

Ihastelin näitä Raaseporin juhlatilojen liitutaulupiirustuksia <3

Vuoden hääkampaus -kilpailunäytös oli todella mielenkiintoista seurattavaa! En saanut näytöksestä mitään kunnon kuvia, mutta suosikkikampauksiani olivat ne, joissa oli mielestäni jotain erilaista ja omaperäistä. Yksi suosikeistani, Bruk Hairin Laura Aaltosen tekemä mielenkiintoinen nutturakampaus, saavuttikin kolmannen sijan. Tuo kampaus on nähtävissä Instagramissa @brukhairdesign - ja @hairbylauracarita -tileillä. Lisäksi pidin Auli Tuomalan (@aulinevixe) vanhan ajan Hollywoodia henkivästä kampauksesta sekä Clippersin Essi Heinosen (@hairbeautybyessi, mutta Instassa ei toistaiseksi ole kuvaa kampauksesta) tekemästä Tähkäpäämäisestä kukitetusta lettikampauksesta. Totta kai kaikki kilpailukampaukset olivat kauniita ja kelpuuttaisin niistä jokaisen omaan päähäni!

Sormuksen lisäksi messujen pääkohteenani oli tietenkin Vuoden hääblogi -kilpailun voittajien julkistaminen! Hääblogifinalistien omana valintana oli Hashtag Häät -blogi, kunniakirjan voitti blogin ansiokkaan Instagram-tilin johdosta Bridelisa ja koko potin vei itselleni uusi tuttavuus (viime aikojen epäaktiivisen blogiseuraamisen vuoksi) Minttupersikoita ja Proseccoa. Onnea kaikille voittajille ja finalisteille, oli tosi kutkuttavaa jännittää kanssabloggaajien puolesta!


Olitteko te jommillakummilla messuilla tai oletteko lähiaikoina menossa muihin häätapahtumiin?

tiistai 7. tammikuuta 2020

Huntu ja korvakorut esittelyssä

Päätin vasta muutama kuukausi sitten, että haluan hunnun osaksi hääasua. Minulla ei ollut hunnusta pitkään aikaan kovin voimakasta mielipidettä, vaikka tiesinkin, että haluan jotain pään koristeeksi. En myöskään ajattele huntua minkään symbolina vaan pelkästään esteettisenä asusteena. Mietin jossain vaiheessa vintagetyylistä birdcage-huntua, mutta nyt se tuntuu minusta vähän liian teatraaliselta/rooliasumaiselta.

Omilla hääpukusovituskerroilla kokeilin muutamia pitkiä huntuja, ja lopullinen päätös alkoi hieman nostaa päätään. Kuten olen monilta muiltakin kuullut, huntu viimeisteli morsianfiiliksen ja toi asuun entistä enemmän ainutlaatuisuutta - milloin muulloin olisi mahdollisuus käyttää huntua kuin hääpäivänä? Pakko myöntää, että muiden morsianten ihanat hunnunheilautuskuvat saattoivat vaikuttaa päätökseen myös!


Birdcage-huntu. Kuva Pinterest


Kokeilin hääpukuni tilauskerralla kaunista täyspitkää huntua, jossa oli pitsireuna vain alaosassa. En kuitenkaan halunnut tehdä huntupäätöstä vielä silloin, vaan tulin myöhemmin liikkeeseen uudelleen valmiina tilaamaan tuon hunnun. Sitä ei kuitenkaan enää ollut, kuten ei myöskään mallikappaletta puvustani, jonka kanssa olisin mielelläni huntuja sovittanut. Myyjä toi minulle malliksi toisen puvun, jossa oli samaa pitsiä, sekä muita samankaltaisia huntuvaihtoehtoja. Alkuperäisen hunnun olisin voinut yhä tilata "sokkona", mutta en jotenkin uskaltanut.

Päädyin pitkän jahkailun jälkeen (taivaan kiitos kärsivällisestä myyjästä!) hieman erilaiseen huntuun kuin se alkuperäinen. Myyjän opastuksella näin mallikuvista, että alkuperäisen hunnun pitsi oli loppujen lopuksi aika erityylistä kuin hääpukuni pitsi, kun taas ostamani hunnun pitsi sopi pukuun paremmin. Toinen eroavaisuus on pitsireunan pituus - ostamassani hunnussa pitsi nousee noin säären korkeudelle eikä jää vain lattian tasaan kuten alkuperäisessä. Jännityksellä odotan, miltä huntu näyttää hääpukuni kanssa, kun sen vihdoin saan!

Jos hääpukuni olisi kirkkaammanvalkoinen, olisin hyvin todennäköisesti hankkinut hunnun hääkirppikseltä moninkertaisesti halvemmalla. En kuitenkaan rohjennut hankkia huntua pystymättä vertaamaan sitä pukuni sävyyn. Vaikka en lopulta voinutkaan sovittaa huntua ja pukua yhdessä, myyjä toi malliksi toiselle asiakkaalle saapuneen version puvustani, ja saatoimme nostaa hunnun pukua vasten ja varmistua sävyjen yhteensopivuudesta. Sain hunnun suoraan mukaani ja maksoin siitä Black Friday -alennuksen jälkeen melkein tasan 200 e. Onhan se aika kova hinta tyllinpalasesta, mutta menköön...

Hunnun pitsireuna



Korvakorut puolestaan ovat yksi harvoja hääjuttuja, joista minulla on ollut koko ajan aika selkeä visio. Muita koruja ei hääpukuni (sormusten lisäksi) kaipaakaan. Halusin jotain vanhanhenkistä, ehkä jopa aitoa vintagea, ja mieluiten pisaranmalliset, roikkuvat helmet. Selasin Etsystä sivukaupalla kriteerit täyttäviä korviksia, ja aikeenani oli tiirailla sopivia myös mm. vintagemessuilta.

Korvikset löytyivät lopulta vajaa kuukausi sitten Vanhan ylioppilastalon joulutorilta Modo Mion pisteeltä 24 euron hintaan. Olen pitkään ihaillut Modo Mion koruja, ja jo edellisen vuoden joulutorilla totesin sen potentiaalin hääkorurintamalla sitten kun minulla olisi hääpuku. Siellä olikin useita kauniita helmikoruja, mutta vain yksi korvispari oli kuin suoraan mieleni kiemuroista ruumiillistunut!


Tajusin vasta kotona, että korujen taustapahvi oli kirja-aiheinen - täydellistä!
"Ristien" keskellä olevat kivet ovat paljon blingimmät kuin kuvassa.


Olisin mielelläni ostanut korvakorut käytettyinä, mutta melkein yhtä hyvältä tuntui tukea kotimaista käsityötä. Olin valmis hankkimaan vaikka koko hääasun käytettynä, mutta lopputulos onkin päinvastainen: puku ja kaikki asusteet on ostettu uutena (paitsi häälaukku, jota en välttämättä aio edes käyttää). Se ehkä vähän kirpaisee omatuntoa, mutta toisaalta - etsinnöistä huolimatta parhaat eli minua eniten miellyttävät vaihtoehdot olivat uusia, ja olen kaikkiin asun osiin todella tyytyväinen! (Paitsi kenkiin, jotka eivät vieläkään istu jalkaan mukavasti, vaikka olen ajanut niitä ahkerasti sisään ja käyttänyt jo yksissä juhlissakin...)


Käytittekö/käytättekö te huntua häissänne? Millaisia asusteita hääasuunne kuuluu?

perjantai 3. tammikuuta 2020

Häävuosi on käynnistynyt tohinalla

Kahden vuoden kihlauksen jälkeen tuntuu aika uskomattomalta sanoa, että meidät häät ovat tänä vuonna. Siis niihinhän on enää viisi kuukautta! Tajusin vasta joskus pari viikkoa sitten, että itsenäisyyspäivänä häihin oli tasan puoli vuotta. On hassua, miten paljon lähempänä häät tuntuivat olevan heti, kun kello viimein napsahti tämän vuoden puolelle, verrattuna esimerkiksi edelliseen päivään.

Vaikka tehtävää ja kaikenlaista selvittelyä onkin vielä vaikka miten paljon, minulla on tällä hetkellä hääsuunnittelun suhteen aika levollinen olo. Olemme saaneet asioita paljon eteenpäin jo näinä vuoden ensimmäisinä päivinä ja niiden lisäksi puhuneet paljon vielä hoidettavista tehtävistä, mikä on selkiyttänyt ajatuksia.



Tämän hetken tärkeimmän tehtävän eli varsinaisten kutsujen teon aloitimme jo viime vuoden puolella, mutta niiden viimeistely joutui väistymään joulukiireiden tieltä. Pohdiskelin tässä save the date -korttien askartelusta kertovassa tekstissä, että en välttämättä jaksaisi tehdä myös varsinaisia kutsuja kokonaan itse, vaikka yhdessä puuhailu olikin hauskaa. Selasimme läpi monesta blogista tutun Vistaprintin valikoimat, mutta vaikka löysimmekin kivoja vaihtoehtoja, mikään niistä ei itsenään tuntunut täydelliseltä. Päädyimmekin suunnittelemaan kutsujen ulkoasun itse, mutta painatamme ne kuitenkin Vistaprintillä. Valmiiden kutsupohjien lisäksi palveluun voi ladata oman tiedoston, joka siellä sitten painetaan.

Kuten save the dateissa, teimme kutsuistakin sekä englannin- että suomenkieliset versiot. Olemme toistaiseksi tilanneet vasta enkunkieliset siltä varalta, että painossa menisi jokin vikaan ja tiedostoon pitäisi tehdä muutoksia. Nyt ne ovat jo matkalla meille, joten toivottavasti pääsemme pian tilaamaan myös suomenkieliset kutsut. Lisäksi meidän pitää viimeistellä ja tulostaa infokirjeet, jotka liitämme kutsuihin mukaan. Esittelen kutsut vasta sitten, kun ne ovat löytäneet tiensä vieraille, mutta niissä on näkyvissä samaa kirjateemaa ja lemmikinsinistä väriä kuin save the dateissakin. :)

Edistystä on tapahtunut myös muun muassa molempien hääasujen sekä hääviikonlopun majoitusten suhteen, niin viime vuoden viimeisten kuin tämän vuoden ensimmäisten päivien aikana. Ajattelin, että voisin kirjoittaa näistä ihan omat tekstit, niin täällä pysyy edes jonkinlainen järjestys!


Syksyn 2019 Love Me Do -blogimiitin yhteydessä pääsimme ammattikuvaajan kameran eteen!
Kuva: Camilla Bloom Photography


Tammikuussa pidetään jälleen kahdet häämessut, Love Me Do ja Mennään naimisiin. Aion mennä ehdottomasti ainakin Love Me Do -messuille, sillä niillä julkistetaan Vuoden hääblogi! Osa suosikkiblogeistani onkin upeasti päässyt finaaliäänestykseen (joka on muuten 13.1. asti käynnissä täällä). Tarkoituksena olisi myös hyödyntää messutarjouksia ja saada toivottavasti ostettua vihkisormus.

Vaikka hääjutut ovatkin nyt häävuoden alussa erityisen ajankohtaisia, häämessuille osallistuminen ei tunnu enää tässä vaiheessa yhtä tärkeältä kuin aiemmin. Niin moni asia alkaa olla jo selvillä, että messuilta saa irti lähinnä tunnelmaa (toki se on suuri osa niitä muutenkin!) eikä niinkään enää hankintoja tai palveluntarjoajia. Sanoisinkin, että oman kokemukseni mukaan paras aika häämessuiluun on siinä vaiheessa hääsuunnittelua, kun on jo ideoita mutta ei juurikaan varauksia. Ensimmäisillä messuillani kihlaus oli niin tuore asia, että en oikein osannut tarttua mihinkään, mutta seuraaviin messuihin mennessä lähes kaikesta oli jo jonkinlainen visio, jonka puitteissa oli helpompi tutustua tarjontaan. Viimeisimmillä messuilla nautin tosin myös siitä, että minulla oli tähtäimessä vain pari tiettyä asiaa, joille pystyin antamaan kaiken huomion. Suuret messut tuntuvat helposti hengästyttäviltä, jos haluaa tutkia jokaisen pöydän ja pisteen.


Onko siellä muita tämän vuoden morsiamia? Millaiset fiilikset teillä on?




tiistai 17. joulukuuta 2019

Polttaripohdintaa

Hei taas ihan liian pitkästä aikaa! Harmi, että syksy ja alkutalvi ovat menneet blogin osalta hieman hiljaisissa merkeissä. Toivottavasti onnistuisin ryhdistäytymään vuodenvaihteen jälkeen, sillä edelleen haluan jatkaa hääprosessin dokumentointia ihan omaksikin iloksi ja hyödyksi. Pieniä hääjuttuja on tapahtunut läpi syksyn, ja yritän tehdä niistä koosteen vielä tämän vuoden puolella.

Tänään kuitenkin katsotaan tulevaan, sillä eräs kaasoistani on jo pari kertaa pyytänyt, että jakaisin blogissa ajatuksiani polttareista. Mitä lie hänellä mielessä...?



Polttarit ovat aiheuttaneet minulle yllättävän paljon päänvaivaa vieraslistansa vuoksi. Kuten varmasti monella, ystäväni ja kaverini ovat monesta eri piiristä, ja näen yleensä vain kahta tai kolmea kerrallaan. En myöskään ikinä järjestä sellaisia tilaisuuksia, jossa olisi toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä, joiden ainoa yhteys olisin minä. Tämä saattaa kuulostaa joidenkin mielestä oudolta, mutta sen sijaan, että vain luottaisin ihmisten tutustuvan toisiinsa tai juttelevan suosiolla vanhojen tuttujen kanssa, murehdin mielessäni jo etukäteen sitä, olisiko kaikilla kivaa vai onko tilanne kiusallinen. Osa kavereistani, jotka voisin kutsua polttareihin, ei puhu suomeakaan, joten se lisäisi suunnittelun ja huolehtimisen "tarvetta". Monelle ei varmaan tulisi tällaiset murheet mieleenkään, mutta kun nyt kuitenkin olen tällainen, niin haluan välttyä epämukavalta tunteelta omissa polttareissani ja pohtia näitä etukäteen.

Polttariporukan kokoonpano on mietityttänyt myös siksi, että en viihdy suuren joukon keskipisteenä. Jos kutsuisin kaikki ne kaverit, joita olen pyöritellyt mielessäni, juhlijoita olisi minun lisäkseni jo 11. Tämä olisi varmasti aika tavallisen kokoinen polttarijoukko, mutta koko päivän kestävä esillä oleminen niin monen edessä (vaikka he olisivatkin rakkaita kavereita) tuntuu vähän ahdistavalta (häitä odotellessa!). Pidän kyllä ajatuksesta, että kaikki kaverit tulisivat kerrankin yhteen. Nämä ihmiset ovat keskenään kuitenkin aika erihenkisiä eivätkä kaikki välttämättä välittäisi ns. perinteisestä polttarimeiningistä (jolloin taas huolehtisin siitä, onko jollakulla epämukava olo ja niin edelleen ja niin edelleen).

Olenkin tullut pitkän jahkailun jälkeen siihen päätökseen, että polttareitani vietettäisiin vain viiden lähimmän ystäväni kesken. Kolme heistä ovat kaasojani, ja kahteen muuhun olen tutustunut kunnolla yläasteella (tosin he tuntevat toisensa jo ensimmäiseltä luokalta asti). Kaikki nämä viisi myös tietävät toisensa, sillä olemme olleet samoissa kouluissa melkein koko koulu-uramme ajan.



No, mitä polttareissani sitten tehtäisiin? Aloitetaan vaikka sellaisista asioista, mitä en mielelläni haluaisi, niin voidaan sitten lopettaa positiivisella mielellä. :D Olenkin jo useamman kerran sanonut kaasoilleni, että on oikeastaan vain yksi asia, jota en missään nimessä halua polttareihin missään muodossa, ja se on kaikki "pelottava". Minulle tämä tarkoittaa kaikkea extremeä tai sellaista, jossa ollaan korkealla tai jossa olisi vaarana joutua pää ylösalaisin. Tämän takia minua ei kannata pyytää seuraksi mihinkään huvi- tai seikkailupuistoon :D Minua ei haittaa olla korkealla vaikka jossain luonnonkalliolla, mutta jos sinne pitäisi kiivetä tai sieltä pitäisi laskeutua jotain köyttä pitkin, niin sitten tulisi varmaan itku.

En erityisemmin nauti esiintymisestä, joten en toivoisi myöskään mitään kamalan pahoja nolausjuttuja. En kyllä oikein usko, että kaasonikaan olisivatkaan sellaisia järjestämässä, mutta ties mitä sieltä tulee nyt kun näin sanon :D Mitään suukkoja en kyllä haluaisi ryhtyä myymään!

Oikeastaan en keksi juuri muuta sellaista, joka olisi ehdottomasti kieltolistalla. Tärkein asia on kuitenkin se, että kaikilla on mukavaa, ja kun seura kerran on hyvää, tämä toteutuu varmasti joka tapauksessa - oli suunnitelma mikä tahansa. Tämä siis kaasoillekin muistutukseksi, kun he tätä kuitenkin lukevat, että ei tarvitse pelätä menevänsä pahasti metsään! (Paitsi jos minut pakotetaan benjihyppyyn!)






Polttareiden kesto ja ajankohdan mahdollinen salaaminen ovat tietenkin ensisijaisen tärkeitä tietoja juhlia suunnitellessa. Minusta olisi kivaa, jos polttarit kestäisivät yön yli, jos ne on mahdollista järjestää niin. Perinteinen mökkiyöpyminen ei olisi minusta ollenkaan hullumpi idea, vaan voisi olla tosi mukavaakin, kun porukalla saisi olla rauhassa jossain. En haluaisi kuitenkaan viettää ihan koko polttariaikaa samassa paikassa tai samaa asiaa tehden, vaan hauskinta olisi, jos päivän ajalle olisi ripoteltu useampia pieniä "yllätyksiä" (huomattakoon, että kaikki pienetkin jutut tulevat olemaan yllätyksiä minulle).

Jonkinlainen pieni vihjailu ennen polttaripäivää esim. kirjeen muodossa olisi omiaan rakentamaan kutkutusta! Ajankohdan voisi lähtökohtaisesti yrittää pitää salassa, mutta jos se on jostain syystä tarpeen paljastaa, niin se ei haittaa ollenkaan. Päivän sisällön yllätyksellisyys on tärkeämpää :)



Pidän kaikenlaisista arvoituksista, visailuista, mysteereistä ja ratkomisjutuista, joten olisi tosi hauskaa, jos jokin polttareiden ohjelmanumero liittyisi johonkin sellaiseen. Jos budjetti antaa periksi, niin jokin tanssijuttukin tai muu toiminnallinen tuokio olisi varmasti kiva, mutta ymmärrän oikein hyvin pienen porukan asettamat haasteet käytännön kannalta. En muutenkaan haluaisi yhtään, että raha-asiat aiheuttaisivat huolta järjestelyissä - mikään muu ei ole pakollista kuin yhdessäolo ja yhdessä tekeminen tärkeiden ihmisten kanssa. Ja olen toki myös itse valmis osallistumaan kustannuksiin!

En oikein osaa keksiä mitään tämän yksityiskohtaisempaa, joten en tiedä, onko tästä kirjoituksesta kaasoille enemmän haittaa vai hyötyä. Olen kuitenkin varma, että tulen tykkäämään kaikesta, mitä omat rakkaat ystävät keksivätkään!

Mikä olisi teidän pahin polttaripainajainen tai suurin haave?


P.S. Tammikuun Love Me Do -messujen Vuoden hääblogi -äänestys on nyt käynnissä, joten jos tykkäät blogistani sen hiljaisuudesta huolimatta, niin sen saa käydä nimeämässä mukaan äänestykseen täällä :)




Äänestyskuva täältä, toinen kuva täältä, muut kuvat pixabay

perjantai 8. marraskuuta 2019

Antiikkipukuja Lontoossa

Taannoisen Englannin-matkamme yksi kohokohdista Charlien ystävän häiden lisäksi oli vierailu lontoolaiseen Jane Bourvis -hääpukuliikkeeseen, jossa myytiin antiikkipitsistä valmistettuja pukuja. Olin kartoittanut Lontoosta useampiakin vintagepukuliikkeitä, mutta lopulta oli aikaa käydä vain yhdessä. Tässä vaiheessa olin myös jo sanonut mielessäni "tahdon" sille puvulle, jonka loppujen lopuksi päädyin tilaamaan, joten minulla ei ollut samanlaista motivaatiota vintagepuvun metsästämiseen kuin joitakin viikkoja aiemmin olisi ollut. Tämän vuoksi yksi aivan erityisen kiinnostava liike jäi väliin. Sinne olisi ollut hotelliltamme reilun tunnin matka, enkä halunnut käyttää puolta päivää muutenkin ohjelmantäyteisestä lomaviikostamme aktiviteettiin, johon Charlie ei olisi voinut tulla mukaan. Mutta onneksi sain pienen maistiaisen Englannin häämeiningistä Jane Bourvisissa, johon sain seurakseni Charlien Lontoossa asuvan siskon.



Jane Bourvis sijaitsee pienessä putiikkikeskittymässä Notting Hillin ja Portobellon alueella. Vain numero ja ikkunasta näkyvät rekit paljastivat olevamme oikeassa paikassa. Meidät otti vastaan liikkeen omistaja (siis Jane itse), joka oli kuin myymänsä 200 vuoden ikäiset antiikkipitsit ihmisen muodossa: vaalea, hentoinen ja pehmeä. Hän puhui hyvin rauhallisella äänellä ja kysyi joka puvun kohdalla "Do you like it?" kuin ne olisivat olleet hänen lapsiaan.

Ja tavallaan olivatkin, koska minulle selvisi vasta paikan päällä, että Jane itse ompelee puvut vanhoista pitseistä, eikä liikkeessä ollut kuin muutama oikeasti "originaali" puku. Tämä ei tietenkään vähentänyt pukujen arvoa silmissäni, mutta vintageliikkeeksi tämä ei ollut ns. perinteisin. Kyseessä oli pikemminkin arvokas ateljee, jossa materiaalit vain sattuivat olemaan vanhoja. Ehkä kokemus olikin ainutlaatuisempi kuin olin odottanutkaan.

Itse sovitustilanne sujui hyvin samalla tavalla kuin Suomenkin hääpukuliikkeissä. Saimme selata rekkiä rauhassa ja valita niin monta pukua sovitukseen kuin halusimme - varsinaista aikarajaa ei ollut. Vietimme liikkeessä lopulta noin puolitoista tuntia, ja sovitin seitsemää pukua, joten valmistautukaa kuvatulvaan.




Ensimmäisen puvun yläosa oli koristeltu pienin palleroin. Liikkeen sivuilta näkee kauniit yksityiskohdat vielä tarkemmin. Kaikki puvut olivat ohuita, kuten myyntikuvista näkee, ja niiden alle puettiin satiininen alusmekko. Minulla oli kaikkien pukujen alla samppanjanvärinen alusmekko, mutta yhden puvun kanssa sovitin myös valkoista lisäämään raikkautta. Tässä puvussa pidin kauniista pitsistä ja palleroista. Puvun malli oli upea, vaikka selkä jäi mielestäni liian paljaaksi. Väri oli vähän liian kellertävä omaan makuuni etenkin yläosan pitsin kohdalla.





Tämä puku oli ensimmäistä lähempänä hakemaani pitkien hihojen vuoksi. Jane Austen -tunnelmasta ei ollut tämän kohdalla puutetta. Helman epäsymmetrisestä reunasta huomaa hauskasti sen, että puku on koottu eri pitsipaloista. Tämäkin löytyy liikkeen sivuilta.




Tästä puvusta oli vähiten kuvia - se ei tainnut yltää niin korkealle mielissämme kuin muut puvut. Tämä on aika samantyyppinen kuin edellinen puku, mutta tässä on selvästi tummempi vyötäröpitsi, trumpettimaiset hihansuut, hieman suurempi laahus sekä ylimääräinen pitsikerros "pyrstönä" :D Tässä puvun myyntikuva.


Pahoittelut ilmeestä :D


Tämä puku oli ehkäpä suosikkini! En onnistunut löytämään tästä myyntikuvaa, jossa yksityiskohdat näkyisivät tarkemmin, mutta pidin erityisesti kaula-aukon puolipyöreästä kohdasta, josta tuli mieleen aurinko (valitettavasti näkyy hieman heikosti). Myös selkä oli mielestäni juuri sopiva, kun aukko ei ulottunut liian syvälle. Pyöreä laahus asettui kauniisti ja puvun sävykin oli mielestäni hyvä. Tästä en olisi muuttanut juuri mitään!




Tämä puku oli Charlien siskon valinta. Vaikka itse sivuutin puvun rekissä, saatuani sen ylleni siitä tulikin yksi lemppareistani ainakin etuosan perusteella! En välittänyt selkää reunustavista röyhelöistä, mutta muuten puku oli tosi upea. Laahus näkyy paremmin myyntikuvissa, se on siis oikeasti symmetrinen.





Tästäkin puvusta pidin tosi paljon! Tämä oli (ehkä, muistaakseni) alkuperäinen puku eli tätä ei ollut kursittu kokoon ateljeessa.





Tämän puvun pitsit olivat yksiä kauneimmista! Varsinkin edessä oli superkauniita pitsikuvioita, ja myös korkea kaulus viehätti (vaikka se ei ehkä ihan täysin istunutkaan). Selän aukko oli mielestäni vähän repsottava. Olisin varmaan ompeluttanut sen kiinni, jos olisin valinnut tämän puvun.


Eikä vintagepukusovitus tietenkään olisi mitään ilman kunnon antiikkihuntua! Kasvot peittävä huntu sai tosin minut tuntemaan itseni naamiaishahmoksi (eikä miksikään herkäksi nuorikoksi vaan kummitusmorsiameksi, joka raapii kelmein sormin ikkunaa myrskyisenä marraskuun yönä), mutta olihan sitä aivan pakko sovittaa. Jane oli kyllä niin innoissaan, että olisi varmaan halunnut minun tekevän asukokonaisuudesta kaupat saman tien! Huntunahan se oli toki vallan ihana. Se laskeutui tosi kauniisti, ja otsan kohdalle asettuva kirjailu on jotenkin viehättävä.




Onneksi huntua olisi voinut käyttää myös näin :D


Kaikki puvut olivat höyhenenkevyitä päällä, eikä niitä siksi olisi tehnyt mieli ottaa ollenkaan pois. Pidän kaikenlaisista pukudraamoista ja muista historiallisista jutuista, ja olikin ihmeellistä kokeilla pukuja ja pitsejä, joita joku on käyttänyt kenties jo 1800-luvulla. Ajatella! Antiikkipukujen sovitus oli ihana kokemus, jota en vaihtaisi, vaikka en pukua tästä liikkeestä ostanutkaan.

Olen näiden pukusovitusten myötä tullut siihen tulokseen, että haluaisin hääpäivän tyyliin hunnun. En ole ollut varma, onko huntu minun juttuni, mutta etenkin omaa hääpukuani sovittaessani tilauskäynnillä huntu jotenkin kruunasi kokonaisuuden. Ja eihän varmaan tule toista mahdollisuutta käyttää sellaista! Jane Bourvis -vierailun perusteella voisin harkita vintagehuntua, kun päädyin lopulta moderniin pukuun. Voi silti olla, että se jää vain ajatukseksi, koska haluaisin kuitenkin sovittaa huntua oikean puvun kanssa, jotta voin olla varma sävyjen sointumisesta. Jään miettimään asiaa!

Kiva jos joku jaksoi kahlata näin kuvapitoisen tekstin loppuun! Miltä antiikkipitsit näyttivät? :)

torstai 31. lokakuuta 2019

Kolmessa hääpukuliikkeessä

Niinattaren ja Glamourin lisäksi kävin yhteensä vielä kolmessa helsinkiläisessä hääpukuliikkeessä: Zazabellassa, White Dressissä ja käytettyjä pukuja myyvässä Lovebirdsissä. Ajattelin, että en tee omaa tekstiä joka liikkeestä, jotta en tuuttaa loppuvuotta täyteen pelkkiä hääpukuja.



Lovebirds-vierailu toteutui eräänä perjantaina. Olin tutkaillut pukuja liikkeen sivuilta useaan otteeseen, mutta puvut kuitenkin vaihtuvat liikkeessä niin tiuhaan tahtiin, ettei kaikkia ehditä edes lisätä nettiin. Jos käytetystä puvusta siis haaveilee, kannattaa vierailla liikkeessä vaikka parikin kertaa viikossa - uutta löytyy varmasti joka kerralla.



Tämä Minna Hepburnin 1920-luvun henkinen Maeve-puku oli suosikkini. Se oli unelmankevyt päällä ja siinä oli haluamaani vintagetyyliä. Puvun yleisilme oli kuitenkin mielestäni vähän "arkinen", varsinkin jälkeenpäin kuvista katsottuna.





Tätä pukua, jota sovitin toisella Lovebirds-käynnillä, harkitsin ihan tosissani ainakin sen päälläoloajan. Koko oli sopiva, sydänpäätie ja hameosan muoto kauniita eikä pitsiäkään puuttunut. Tykkäsin hieman pitsiliinamaisesta olemuksesta. Selän "aukko" ei ollut mieleeni, mutta sen olisi saanut muokattua helposti tavallisiksi leveiksi olkaimiksi. Jos puvussa olisi ollut vielä pitkät hihat, se olisi ollut todella paha vastus ykkössuosikilleni! Ehkä tästäkin kuitenkin kuvasta katsottuna puuttuu tietynlainen "vau"-fiilis. Kuulostan varmaan kamalan vaativalta, mutta kaikki hääpukuja etsineet varmaan tietävät tunteen!




Zazabellassa halusin käydä siksi, että olin ymmärtänyt siellä olevan aika suuri valikoima (ja todistanutkin sitä käydessäni siellä kaason roolissa). Sovitin siellä varmaan määrällisesti eniten pukuja ja paljon eri tyylejäkin, mutta mikään ei jäänyt kummittelemaan mieleen pidemmäksi aikaa.



Tässä puvussa tuli melkoisen kuninkaallinen olo! Vaikka en ollut lähtökohtaisesti ajatellut sileää satiinia pukuun, pidin siitä yllättävän paljon. Kyllä siinä oma viehätyksensä ehdottomasti on, vaikka pitsi tuntuukin minusta omemmalta.



Tämä puku taisi olla kaasojen suosikki kaikista siihen asti sovittamistani puvuista. Kuten Glamourin "mustan hevosenkin" kohdalla, mielipide onnistui yllättämään minut :D Tässä oli kyllä todella kaunis selkä.





Tässä puvussa oli aivan mielettömän upea helmapitsi, ja yläosan ja hihojen pitsikuvioinnit toivat jostain syystä mieleen joutsenen (hyvällä tavalla!). Monet sovittamani puolimerenneitopuvut (ylipäätään, ei vain Zazabellassa) olivat vaatteina suoranaisia taideteoksia - harmi vain, että ne resonoivat kanssani oikeastaan kaikkein vähiten. Niitä osui sovitukseen kuitenkin aika monta, osittain siksi, että niissä oli pitkät hihat ja helman muotoa on vaikeampi nähdä henkarilla. Ja joitain teki mieli sovittaa muuten vain.



Pakko nostaa esille vielä tämä Zazabellan puku tuon järisyttävän ihanan pitsin vuoksi! Katson sitä edelleen aivan sydänsilmin. En kuitenkaan harkinnut tätä itselleni yläosan (etenkin selän) liiallisen avoimuuden vuoksi. Nuo "olkaimet" tuntuivat myös aika kireiltä ja ahdistavilta.


Stockmannin yläkerrassa sijaitsevassa White Dressissä sovituskokemus tuntui aika luksukselta valtavan sovitushuoneen ansiosta. Siellä asiointi oli hieman erilaista muihin liikkeisiin verrattuna, sillä siellä sovitettavat puvut valittiin kuvaston perusteella (myyjä saattoi myöhemmin tuoda omasta mielestään potentiaalisia pukuja).

Myyjä oli tomera, mutta asiantunteva :D

Tämä puku oli ehkä erikoisin kaikista, joita olen sovittanut. Olin bongannut sen liikkeen Instagramista, ja se olikin ainoa, jolla ajattelin olevan realistisia mahdollisuuksia. Livenä se ei kuitenkaan ihan vakuuttanut, enkä myöskään pitänyt rintsikkamaisesta selkäosasta. Trumpettihihat olivat kyllä aika kivat, vaikka ne toimisivat mielestäni paremmin pidempinä!



Tässä puvussa oli tosi kaunis yläosa, jonka illuusiotylli hämäsi silmää aika onnistuneesti. Oikeasti puku ei siis ole off-shoulder -mallinen, vaan sitä kannattelee verkkokangas, jonka reuna juuri ja juuri näkyy kuvassa.

White Dressin seinällä oli mainos puvusta, joka aiheutti pientä sydämentykytystä. Kävi ilmi, että puku olisi tulossa liikkeeseen seuraavalla viikolla, ja voisin tulla sovittamaan sitä myöhemmin. Teimmekin parin viikon päästä täsmäiskun White Dressiin vain sen puvun vuoksi, mutta jokin siinä kuitenkin tökki päällä ollessa. En ollut kovin pettynyt, sillä se puku oli lopulta ainoa todellinen haastaja suosikilleni, ja kun se ei vakuuttanut, lopullinen valinta oli helppo.

Aivan niin - hääpukuni on nyt löytynyt ja tilattu! Se olikin ensimmäinen hääpuku, jota koskaan sovitin. Halusin kuitenkin pohtia asiaa kunnolla ja nähdä muita vaihtoehtoja, sekä tietenkin ottaa kaiken ilon irti jännittävästä hääpukushoppailusta ja nauttia ajasta. Kävin kaikkiaan kuudessa eri hääpukuliikkeessä, mikä kuulostaa tavallaan paljolta ottaen huomioon miten aikaisin omaa pukuani sovitin, mutta hauskaa se oli! Olen myös iloinen, että en joutunut käymään mitään suurempaa mekkokamppailua pääni sisällä, vaan taisin aika hyvin tuntea itseni ja päädyin juuri sellaiseen pukuun, jollaisen olin sieluni silmillä itselläni nähnytkin. Nyt pitäisi vain odottaa huhtikuuhun asti, jolloin pukuni pitäisi saapua!


Mekkojutut eivät kuitenkaan aivan vielä ole lopussa, vaan kirjoitan lähitulevaisuudessa vielä yhdestä hääpukusovituksesta. Kävin Englannin-reissullamme eräässä lontoolaisessa vintagehääpukuliikkeessä, ja mielestäni se ansaitsee ihan oman postauksen. Jääkäämme odottelemaan sitä!