perjantai 15. helmikuuta 2019

Pitopalvelu varattu!

Ou jee! Kenties koko hääsuunnittelun suurin rasti juhlapaikan ohella on nyt hoidettu, kun löimme tällä viikolla lukkoon pitopalvelun. Jännittävää! Meidän häidemme ruokailun tulee hoitamaan Pitopalvelu Hupli, josta taisin ekaa kertaa kuulla Jotain keltaista -Iiran vinkkaamana kauan ennen kuin pitopalveluprosessi oli kunnolla alkanutkaan. Ollaan todella tyytyväisiä tähän valintaan jo etukäteen!

Pitopalvelun etsinnän aloitus oli minulle tähän astisista häätehtävistä ehkä se epämieluisin. Minulla ei ole alasta minkäänlaista käsitystä, enkä osannut yhtään hahmottaa miten koko pitopalvelua edes etsitään ja valitaan. Tärkein kriteeri meille oikeastaan oli se, että pitopalvelulla olisi aiempaa kokemusta Suomenlinnasta ja juhlatilastamme. Aloin varovasti tutustua tarjontaan ja jutella pitopalveluiden edustajille eri häämessuilla, joilta sai parhaassa tapauksessa useamman tarjouspyynnön vetämään. Viime syksyn Love Me Do -messut olivat tältä osalta tehokkaat, ja niillä itse asiassa Huplinkin tapasin, hyvällä vaikutelmalla.

Huomaa kyllä, miten paljon palveluntarjoajien tapaaminen vaikuttaa: kaikki suosikkivaihtoehtomme olivat hyvän hinta-laatusuhteen lisäksi sellaisia, joista minulle oli jäänyt hyvä kuva messujen jäljiltä. Ehkä varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa ala näyttäytyy tuntemattomana harmaana alueena, onkin tärkeää nähdä oikeat ihmiset yritysnimien takana.

Kuva: pixabay.com

Teimme tarjouspyynnöt joko messujen tai nettisivujen kautta 14 pitopalveluun, joista kaksi ei vastannut mitään. Muiden vastaukset tulivat kuitenkin nopeasti korkeintaan muutaman päivän sisällä. Yksi Suomenlinnan pitopalveluista ilmoitti antavansa tarjouksia vasta vuotta ennen hääpäivää, mikä oli aika yllättävää! Minulle tuntui nimenomaan mukavammalta lyödä pitopalvelu lukkoon jo reilusti vuotta ennen. Tämä jäi siis saman tien kelkasta pois.

Vertailimme siis yhteensä 11 pitopalvelun tarjousta yksityiskohtaisesti Excelissä. Tämä oli oikeastaan ainoa tapa saada käsitys palveluiden suhteesta toisiinsa, sillä kuten olin blogeista lukenutkin, pitopalveluilla on tosi erilaisia hinnoittelujärjestelmiä. Vaikka jonkin palvelun annoshinta per henkilö olisi tosi matala, kaikki lisäkustannukset kuljetusmaksuista tarjoilijoiden tuntiliksoihin (yhden firman kohdalla jopa kynttilöiden sytytykseen) saattavat nostaa kokonaissumman paljon odotettua korkeammaksi. Hupli teki meihin alusta alkaen vaikutuksen todella selkeällä tarjouksellaan, jossa annoshintaan oli laskettu sisältyväksi melkein koko paketti: itse ruoka, tarjoilijat, pöytäliinat, kuljetukset (myös Suomenlinnan lautat), kaikki ruokailu- ja tarjoiluastiat sekä kahden tunnin suunnittelupalaveri. Vaikka yksittäinen "annoshinta" oli siis vertailun kallein, kokonaissumma sijoittui noin puoliväliin kakku- ja iltapalahinnan kanssa ja alimpaan kaksikkoon ilman kakkua, jonka saatamme tilata muualta.

Arvostimme hinnoittelusysteemin helppoutta niin paljon, että Hupli oli heti kättelyssä yksi suosikeistamme. Tietenkin tähän fiilikseen vaikuttivat myös maukkailta kuulostavat menuvaihtoehdot, messuilta jäänyt lämmin vaikutelma, kilpailukykyinen hinta ja netistä luetut hyvät kokemukset, joita oli runsaasti. Hupli on lisäksi vastannut kaikkiin viesteihimme todella nopeasti, vaikka olimme saaneet tarjouksen jo lokakuussa ja teimme varauspäätöksen vasta nyt.

Tässä on Huplin kattausesimerkki juuri meidän juhlatilastamme. Kuva: Pitopalvelu Hupli

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kävimme toki kaikkien paikkojen menuehdotukset läpi, emme tehneet tätä valintaa ruoka edellä. Tietenkin haluamme häissämme syödä hyvää ruokaa, ja kaikkien merkkien perusteella sitä myös Huplilta saa, mutta se tuntui niin itsestäänselvältä (ja kaikissa pitopalveluissa ruoka kuulosti minun korvaani hyvältä), että luotimme pikemminkin intuitioon kuin yksittäisten ruokalajien syynäilyyn. Itse ainakin pidän lähes kaikesta mitä syön :D Meillä ei myöskään ole vielä sen suurempaa ajatusta siitä, mitä haluamme häissä syödä. Ulkomaisten vieraiden kannalta tietysti olisi kiva tarjota ainakin jotain olennaisen suomalaista (ei kuitenkaan ihan karjalanpaistia), mutta tämän uskon toteutuvan joka tapauksessa.

Pitopalveluasiaan palataan sitten viimeistään vuoden päästä, sillä Hupli suosittelee kesähäiden suunnittelupalaveria häävuoden tammi- tai helmikuuhun. Olen tosi iloinen ja helpottunut, että näin suuri osa-alue on nyt hoidossa, ja koen että olemme tämän suhteen osaavissa käsissä!

9 kommenttia:

  1. Minäkin voin kehua Huplia, paristikin ollut meiän perheen juhlissa :) Kiva, että saitte ison palasen hoidettua! Meilläkin kun juuri varailimme pitopalvelua vaikutti paljon tuo tarjouksen selkeys, ja tutustuimmekin tarkemmin oikeastaan vain niihin, joista saimme käsityksen todellisesta koko hinnasta, ei vaan ”ruoka tämän verran ja kattellaan loppuja”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, että teilläkin on hyviä kokemuksia Huplista, kiitos Satu! Hyvä merkki tuo, että heitä on käytetty useamminkin :) Olin itsekin ihan yllättynyt, miten paljon tarjouksen selkeys vaikutti yleisfiilikseen. Ja yllättävää oli sekin, että meidän katsastamista yrityksistä vain Huplilla oli tällainen hinnoittelutapa, kun se selvästi vetoaa muihinkin kuin meihin. Lähes kaikissa lukemissani Hupli-kehuissa mainittiin juuri tämä.

      Poista
  2. Todella kummallinen tuo suomenlinnalainen pitopalvelu, joka palvelee vasta vuotta aiemmin. Kun nimenomaan Suomenlinnassa pitää olla tosi ajoissa liikkeellä kirkon ja juhlapaikan kanssa. Sitten pitäisi jättää pitopalvelu raahaamaan selkeästi jälkeen. Mutta hyvä valinta varmastikin tuo Hupli! Taisin tosiaan vinkata sitä viime kesänä, kun he hoitivat kavereiden häät erinomaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, outoa että tuollainen systeemi on edes kannattava. Toisaalta jos ravintolatoiminta on pääosassa, niin cateringiin voi tietenkin ladata vähän vähemmän paukkuja.

      Parasta apua pitopalvelun valinnassa olivat nimenomaan muiden hyvät kokemukset, joten kiitos vielä kun omalta osaltasi autoit päätöksentekoa 😊

      Poista
  3. Meilläkin Hupli oli ihan loppuun asti pitopalvelujen top3:ssa, joten loistavan valinnan olette varmasti tehneet! :) minäkin muistan pitkään tuskastelleeni pitopalveluiden suhteen, joten voin hyvin samaistua iloosi että asia on nyt hoidossa. Kiva, että teidän hääjutut etenevät hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että teilläkin oli Hupli harkinnassa! Tässä on kyllä tosiaan syytä iloon! 😊

      Poista
  4. Onnittelut! Nyt on iso ja omastakin mielestäni hankala palanen hääsuunnittelua hoidettuna. Vaikka en ole pk-seudun pitopalveluita erityisesti tutkinut, tuntuu, että Hupli on jäänyt minullekin kehuttuna mieleen esim. erilaisissa hääfacebook-ryhmissä. Varmasti hyvä valinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tämä oli kyllä jännittävä paikka, olen niin tyytyväinen että asia on hoidossa! Kiva jos sinullakin on hyviä mielikuvia Huplista :)

      Poista
  5. Mahtava juttu, että löytyi! Meillä häät suunnitteilla myöskin, ja pitäisi löytää jokin catering joka tämän puolen hoitaisi. Olitteko lopulta tyytyväisiä valintaan?

    VastaaPoista