lauantai 26. tammikuuta 2019

Tehokas Love Me Do -viikonloppu

Viime viikonloppuna osallistuin kaksipäiväisille Love Me Do -häämessuilla molempina päivinä. Syksyn messujen jälkeen tuntui, että näytteilleasettajiin tutustuminen tapahtui aika kiireisissä tunnelmissa blogimiitin ohjelman lomassa, joten tällä kertaa päätin pyhittää lauantain ainoastaan messuilla kiertelylle ennen sunnuntain blogimiittipäivää. Tämä olikin ehdottoman loistava ratkaisu. Meille miittiin osallistuville tarjottiin ilmainen pääsy messuille molempina päivinä, joten kiitos siitä!

Lauantaina kiertelin messuilla ihanan Satumaista-blogin Sadun kanssa. Olen todella tyytyväinen messujen saldoon omalla kohdallani, sillä tein useita tarjouspyyntöjä ja tutustuin moneen mielenkiintoiseen ja potentiaaliseen palveluntarjoajaan, jotka kaikki olivat vielä hurjan mukavia tyyppejä. Mieleeni jäi erityisen lämmin kohtaaminen valokuvaaja Kati Wihersaaren kanssa. Hän painotti, että hääparin ja kuvaajan tyylien ja mieltymysten on tärkeää sopia yhteen, ja sanoi mielellään suosittelevansa tuntemiaan kuvaajia, mikäli emme kokisi hänen kuvaustyyliään omaksemme.



Kattauksista tämä Maison Helsingin luomus oli suosikkini, mutta kaikki kattaukset tuntuivat olevan niin ylitsepursuavia,
etten näkisi niitä oikeasti realistisina hääpöytinä. Missä simppelin tyylikkäät vaihtoehdot?




Koimme ihanan hetken Kruuvaus-hääbändin ständillä. Satu kyseli heiltä mahdollisuutta mieslaulajaan (bändissä on kaksi naissolistia), sillä heidän häätanssinsa kappale on naisen ja miehen duetto. Kruuvauksen tytöt sanoivat sen onnistuvan ja ehdottivat, että mikseivät he esittäisi Sadulle kyseistä kappaletta maistiaisiksi siinä ja silloin! Esitys oli aivan upea, ja Satu vaikutti olevan suorastaan mykistynyt onnesta :) Ei voi kuin ihailla näin mahtavaa palvelua ja ilahduttamisen halua.

Osallistuimme myös Script Creativen kalligrafiatyöpajaan. Olen itse kirjoittanut kalligrafiaa ja valekalligrafiaa aina tusseilla, mutta työpajassa pääsimme kokeilemaan ihan oikeita mustekyniä irrotettavine terineen ja mustepulloineen! Musteella kirjoittamisessa on aivan omanlaistaan tunnelmaa ja jälkikin on tosi erilaista kuin tusseilla. Itse koin mustekynän aika hankalaksi välineeksi, mutta mieli tekisi harjoitella lisää.

Script Creativen häämonogrammimalleja 

Kuva: Karri Wihersaari

Sunnuntain messupäivä ja blogimiitti alkoi Kovasen autokyydillä keskustasta Kaapelitehtaalle ja herkullisella brunssilla, joka oli tällä kertaa aasialaistyylinen ja KP Cateringin käsialaa. Jätin Mennään naimisiin -messuilla heille tarjouspyynnön, joten oli nyt hauska päästä testaamaan heidän ruokiaan! Emäntänämme toimi vuoden 2018 Love Me Do -morsian ja Our Romanssi -blogia kirjoittanut Tina, jonka aurinkoista olemusta ja erinomaista aikataulunnoudatuskykyä täytyy kiitellä! Saimme brunssiseuraksi myös Häät-lehden päätoimittajan Sari Yli-Salomäen sekä messujen toisen juontajan Juri Silvennoisen.





Pääsimme myös kuvauttamaan itsemme All Walls Collectiven taidemuotokuvaseinän edessä. Tämä oli minusta tosi hauska idea! Tykkäsin tuosta karvapuuhkasta ja pelottavista linnuista, jotka olivat rekvisiittana mielenkiintoisempia kuin perushääkuvausseinien viikset ja huulet :D

Satumaista-Sadun ja Bride & co -Annan kanssa.
Kuva: All Walls Collective

Saimme myös Miraquelta opastusta magneettiripsien käyttöön, mikä tulikin tarpeeseen. Minulla on jostain aiemmasta häätapahtumasta peräisin olevat magneettiripset jo ennestään, mutta en vieläkään ole onnistunut saamaan niitä kunnolla silmiin. En itse asiassa kyllä tälläkään kertaa onnistunut, mutta harjoittelu jatkukoon, sillä saimme kukin oman ripsiparin kotiinvietäväksi. Kiitos siis Miraquelle!



Hääpukunäytöksistä päästiin jälleen kerran nauttimaan kaksin kappalein. Kaksi näytöstä olikin minulle oikein hyvä määrä, sillä viime messuilla jäin katsomaan vielä kolmannenkin näytöksen, ja se tuntui jo vähän väsyttävältä loppua kohti. Itse en taaskaan saanut mitään kummoisia kuvia, mutta messukuvaaja Karri Wihersaari (aiemmin mainitun Katin mies) nappasi huikeita otoksia!

Kuva: Karri Wihersaari

Kuva: Karri Wihersaari

Bloggaajat vauhdissa :D Kuva: Karri Wihersaari

Toinen muotinäytös huipentui varmasti monen bloggaajan eniten odottamaan hetkeen, nimittäin Vuoden hääblogi 2019 -kilpailun tulosten julkistukseen. Tällä kertaa blogeja palkittiin kolmessa kategoriassa. Hääbloggaajien oma valinta oli ihana Kristallihäät (jonka kirjoittaja Krista muuten saapui parahiksi palkintojenjakoon omista polttareistaan!). Kunniakirja puolestaan myönnettiin Bridelisa-blogin Elisalle, joka on edistänyt hääbloggaajien yhteisöllisyyttä mm. kehittämänsä blogiyhteistyöviikon kautta. Ja koko potin eli Vuoden hääblogi 2019 -tittelin vei Mon Rêve d'Amour -blogia kirjoittava Sarah, jolla on miehensä kanssa muuten sama juhlapaikka kuin meillä! :) Ihan hurjasti onnea kaikille kolmelle voittajalle, on ollut mahtavaa päästä tutustumaan teihin myös ruudun toisella puolella!

Onnelliset voittajat Elisa, Sarah ja Krista! Kuva: Karri Wihersaari

Illan päätteeksi lähdimme vielä osan bloggaajista kanssa syömään, mikä oli jälleen kerran messupäivän parhaita anteja! Olen kyllä tosi iloinen ja onnellinen, että olen päässyt pian vuoden ikäisen blogini kautta näkemään ja kokemaan huikeita juttuja ja tutustumaan kivoihin uusiin ihmisiin. Kiitos kaikille bloggaajakollegoille ja tietenkin Love Me Dolle päivästä!

Saimme kotiinvietäväksi myös kaksin kappalein huikeita lahjakasseja. Ilona Luonkosin pisteeltä saimme kasvojen öljypuhdistuskakut (ei kuvassa), jotka ovat ainakin ensikokeilujen perusteella tosi miellyttävän tuntuiset. Karri Wihersaari

Kuva: Karri Wihersaari


Blogimiitissä lisäkseni olivat:

Kristallihäät
Bridelisa
Mon Rêve d'Amour
Enää ei voi vaihtaa
Bride & co
Rakkaudella, Rea
Future Mrs. W
Tahdon sanoa tahdon
Häähumussa
Satumaista
Jotain keltaista
Hulluna häihin
Ida's Daydream

ja illalliselle liittyivät:

Tyttö tahtoo
Nisti ja nööri

Puhelinkuva: Valo Films


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti