perjantai 18. tammikuuta 2019

Hääkengät haussa

Pukeutumis- ja muut itsensäkoristamisjutut ovat lempiaiheitani hääblogeissa, sillä jotenkin varsinkin niistä näkee ihmisten erilaisia tyylejä. Vaikka minulla on jo jonkinlaisia näkemyksiä omasta "häälookistani", niin niistä kirjoittaminen on tuntunut aika varhaiselta. Hääkenkien kohdalla tosin aikaisuus on mielestäni vain hyvä asia, sillä haluan varmistaa, että kengät on ajettu kunnolla sisään ennen hääpäivää. Siksipä olen jo nyt alkanut pitää silmät auki potentiaalisia ehdokkaita varten, jotta minulla olisi mahdollisuus testata niitä vaikka joissain muissa juhlissa tässä vuoden aikana. Mikäli vain mahdollista, haluaisin myös että hääkengät olisivat jo olemassa kun todennäköisesti kesän korvilla aloitan puvun etsinnän.

Aikaa ehkä tarvitaankin, sillä on osoittautunut melko haasteelliseksi löytää aivan sellaisia kenkiä kuin olen ajatellut. Sinänsä hassua, sillä vajaa vuosi sitten pohdin, miten kengät eivät ole minulla ainakaan panostuslistalla. En halua käyttää niihin kovin paljon rahaa, enkä halua hankkia kenkiä vain yhtä käyttökertaa varten. Nämä ovat varmasti tuttuja kriteerejä monelle muullekin morsiamelle.

Puuha vaikuttaa olevan hankalaa erityisesti siksi, että etsin korottomia kenkiä. Matalia (ja kauniita) juhlakenkiä tuntuu löytyvän aika vähän "itsestäänselviltä" markkinoilta, kuten nettivaatekaupoista, joissa myydään myös kenkiä. Fyysisissä kenkäkaupoissa juhlakenkien valikoima ei ylipäätäänkään usein huimaa päätä. En haluaisi kuitenkaan ihan perusballerinoja joita käytän muutenkin kesät läpeensä, vaan haluaisin hääkenkien olevan edes jotenkin juhlavat tai muuten siistit.

Tässä olisi aika romanttiset :D Kuva täältä

Olen tullut siihen tulokseen, että kenkien juhlavuutta edistäisi parhaiten vähän suippo kärki täysin pyöreän sijaan (ei kuitenkaan ihan terävää, sillä niistä en oikein pidä) ja jonkinlainen pieni kimallus tai muu kaunis yksityiskohta. Valkoisten kenkien hankkiminen arveluttaa minua sen takia, että siinä olisi vaara, että kengät olisivat eri sävyä tulevan unelmien hääpuvun kanssa. Ehkä siis kyseeseen voisi tulla jokin nuden sävy tai haalea pastelliväri. Täytyy yrittää muistaa, että minun ei kannata tehdä kengistä suurta ongelmaa, koska ne eivät tule juuri edes näkymään mekon alta. Uskon silti kauniisiin kenkiin, sillä olen vakuuttunut että ne vaikuttavat varsinkin pukeutumishetkellä myös yleiseen fiilikseen!

Saa siis vinkata jos bongaa tyrmäävät korottomat hääkengät koossa 39! ;) Parit ehdokkaat olen itse asiassa jo tilannutkin testaukseen (eivät ole vielä saapuneet), mutta en ole kummistakaan täysin vakuuttunut. Voi siis olla että ne menevät kuitenkin palautukseen, joka onneksi on ilmainen. Koen pientä syyllisyyttä kokeilun vuoksi tilaamisesta, jota en yleensä harrasta, mutta sallittakoon se nyt hääasusteiden kohdalla...

Mitä kriteerejä teillä on tai oli hääkengille? Löytyivätkö sopivat helposti?

10 kommenttia:

  1. Aion myös alkaa tässä pikkuhiljaa vilkuilla kenkiä, ehkä ne voisivat sitten olla mukana mekkoja sovitellessa! :) Tukeva korko ja jatkokäytettävyys ovat minun kriteerejäni, mutta saa nyt nähdä, josko tuollaiset matalatkin alkavat kiinnostamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tähtään juuri tuohon, että saisin alusta asti sovitella hääpukuja oikeat hääkengät jalassa :) Näkee sitten kunnolla mekkojen pituudet ja sen minkä verran kenkiä ylipäätään näkyy. Toivottavasti sinäkin löydät mieleisesi kengät! Jatkokäytettävyys vaikuttaa olevan tärkeää aika monelle, mikä on tosi hyvä juttu 😊

      Poista
  2. Minulla kävi niin, että ihastuin niihin Minna Parikan glitterkenkiin, mutta en osannut perustella itselleni niin arvokkaita kenkiä mekon alle piiloon. Niinpä kiersin kaikki Tampereen kenkäkaupat ja nettikaupat ja lopulta ostin ne Parikat. Ainakin yritin 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä upeat! Kuulostaa siltä että oli joka pennin arvoiset! 😄 Mitä sitä turhia vastustelemaan kohtaloa 😉

      Poista
  3. Minä olen tiennyt montamonta vuotta, että haluan mennä naimisiin Parikan sydänkorkkareissa, joten sikäli valinta oli helppo. Toki minunkin oli vaikea perustella itselleni niin kalliiden kenkien ostoa, mutta sitten K osti ne minulle ystävänpäivälahjaksi. Ei ole kaduttanut, ja kengät ovat juuri niin täydelliset kuin ajattelinkin. <3 Onnea kenkien metsästykseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana lahja! Parikat tuntuvat olevan suosittuja hääkenkiä, eikä ihmekään kun ovat niin kauniita!

      Poista
  4. Mullakin ongelmia hääkenkien löytämisessä, häät ovat aika tasan vuoden päästä. Ensinnäkin tarvitsisi olla max.4 cm korkoa, etten ole puolisoani pidempi ja kaikissa tuntuu tosiaan olevan paljon enemmän kuin tämä. Lisäksi talvihäiden vuoksi haussa on kahdet kengät, yhdet sisälle ja yhdet ulos. Vielä kirsikkana kakun päällä, jalkani koko on 35. :D Linkkinä oma blogini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Julia! Täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa sun blogiin :) Voi, sulla onkin hankala tilanne kenkien kanssa, mutta onpa sulla ihanan siro jalka! Toivotaan että sopivat kengät löytyisivät mahdollisimman vähällä vaivalla :)

      Poista
  5. Mitä jos ostaisitkin yksivärisiin ballerinoihin tai mataliin korkokenkiin kenkäklipsut, jotka toisivat sitä kuuluisaa jotain peruskenkiin? Harkitsin itse tällaista ratkaisua. :) Etsystä ainakin löytyy "wedding shoe clips" -hakutermillä nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on itse asiassa tosi hyvä idea, joka tuli minunkin mieleeni vasta ihan hiljattain! Olen kuitenkin jo ehtinyt hankkia aika varmat kenkäkokelaat, joten luultavasti tämä vinkki ei pääse käyttöön ainakaan hääkenkien kohdalla. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea :)

      Poista