torstai 2. elokuuta 2018

Juhlapaikka hanskassa!



Voi miten mukavalta tuntuu kirjoittaa tätä! Vaikka häihimme onkin vielä pari vuotta aikaa, niin tänä keväänä ja kesänä on ollut muutamia turhautumisen hetkiä, kun häiden suuret linjat (juhlapaikka ja vieraiden lukumäärä) tuntuivat olevan kovin hakusessa. Nyt olemme kuitenkin ottaneet ehkä suurimman ja konkreettisimman askeleen eteenpäin, kun olemme löytäneet ja varanneet hääpaikan!

Kesäkuisia häitämme tullaan siis viettämään Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä. :) Jee!!! Kävimme katsomassa tilaa pari viikkoa sitten ja päädyimme tekemään alustavan varauksen jo samana päivänä. Nyt varausmaksukin on vihdoin maksettu, joten voin hyvillä mielin kirjoittaa tästä! Tenalji von Fersen olikin ensimmäinen ja viimeinen juhlatila, jota kävimme katsomassa paikan päällä. Mikään muu paikka ei samalla tavalla kutkuttanut etukäteen, ja siellä oli myös autottomana helppo käydä. Ja vierailun jälkeen olimme kumpikin sitä mieltä, että tämä se on. :)

Huomasin ilokseni, että livenä sali ei ollut lainkaan niin hämärä kuin kuvien perusteella.

Kirjoitin keväällä juhlapaikkojen etsinnästä täällä. Mainitsin silloinkin Tenalji von Fersenin yhtenä mahdollisuutena, mutta olimme alun perin hylänneet sen paikan tiukan vuokra-ajan vuoksi. Tilaan nimittäin pääsee vasta juhlapäivän aamuna klo 10 ja juhlien on päätyttävä klo 1 mennessä. Näytössä selvisi kuitenkin kaksi asiaa, jotka rauhoittivat mieltäni näiden rajoitusten suhteen. Klo 1 on lähinnä suositeltava juhlien päättymisaika, jotta kaikki varmasti ehtivät viimeiseen, klo 2 lähtevään lauttaan. Vasta klo 2 tilan täytyy olla tyhjillään. Tietenkin pyrimme aloittamaan juhlien lopettelua yhden maissa, mutta on tosi kiva tietää, ettei jo silloin tarvitse olla ulkona.

Toinen minua suuresti helpottanut tieto oli se, että tilavuokraan kuuluu varastohuone, johon saa tuoda tavaroita jo edellisenä päivänä klo 12 alkaen, ja joka tulee tyhjentää juhlien jälkeisenä päivänä klo 12 mennessä. Olin nimittäin hieman pelännyt, että aivan kaiken täytyy olla sisällä ja ulkona itse juhlatilan vuokra-ajan puitteissa. Vuokraan kuuluu myös perussiivous ja pöytäjärjestyksen purkaminen juhlien jälkeen, joten meidän täytyy vain hoitaa pois kaikki koristeet ja muut itse tuomamme varusteet.

En todellakaan väitä, että tiukka vuokra-aika ei olisi mikään ongelma. Monet pääkaupunkiseudun juhlapaikat saisi käyttöönsä koko viikonlopun ajaksi vähintään samalla tai reilusti alemmallakin hinnalla kuin Suomenlinnan juhlatilat. Varsinkin Tenalji von Fersen on tosi tyyris paikka ottaen huomioon tilan rajoitukset, mikä kieltämättä vähän mietityttää. Koen kuitenkin, että emme maksa pelkästä fyysisestä tilasta - minulle tärkeää on myös paikan ja sen ympäristön herättämä tunne sekä sen "viihdearvo" vieraiden kannalta. Onhan Suomenlinna myös historiallisesti merkittävä paikka ja sen vanhat rakennukset arvokkaita, mikä tietenkin näkyy hinnassa. Suomenlinnassa juhlapaikkana on kuitenkin niin paljon hyviä puolia, että ne painavat meidän vaakakupissamme enemmän kuin muutama huono.




Ihanteellisesta juhlapaikasta kirjoitin keväällä näin:

Meillä on yhtenä toiveena juhlapaikan suhteen se, että siellä olisi yksi iso sali, johon mahtuisivat kaikki pöydät ja olisi tilaa tanssia. Erityisbonuksena olisi, jos paikassa olisi jokin toinen huone, jossa voisimme järjestää vihkimisen, jotta pöytiä ei tarvitsisi siirrellä kesken juhlan. Haluaisimme myös, että juhlapaikka olisi kauniissa ympäristössä (ihan täysin luonnon keskellä ei tarvitse olla, jos paikassa olisi kuitenkin jonkinlainen piha ja vihreää ympärillä). Plussaa olisi vielä veden läheisyys - järven, meren, joen, kunhan olisi jotain vettä. Olisi myös kiva, jos juhlatila ei olisi perus jumppasali, sellaisia kuitenkaan väheksymättä.

Ihanaa lukea tätä muutamaa kuukautta myöhemmin ja huomata, että kaikki kriteerit yhtä lukuun ottamatta täyttyvät! Tenalji von Fersenissä ei nimittäin ole toista erillistä salia, jossa vihkimisen voisi järjestää. Tila on kuitenkin niin iso, että sinne jää pöytien asettelunkin jälkeen tarpeeksi suuri tyhjä tila, joka voi myöhemmin illalla toimittaa tanssilattian virkaa. Häiden toteutuvasta vierasmäärästä riippuen saatamme joutua siirtämään pari pöytää, mutta se ei loppujen lopuksi ole kova homma ja sujuu varmasti nopeasti. 

Toiveenamme on kuitenkin järjestää vihkiminen ulkona, jos sää vain sallii. Minulle tuli iloisena yllätyksenä, että Suomenlinnassa on useita virallisesti suositeltuja vihkipaikkoja (merkitty tähän karttaan). Olin varautunut kyselemään ulkovihkimisestä tyyliin "olisikohan mitenkään mahdollista", mutta kun kysyimme vihkimisestä sisällä Tenalji von Fersenissä, paikan esittelijä sanoi, että tavallisempaa on pitää vihkitilaisuus ulkona. Jos juhlan yhteydessä haluaa käyttää Suomenlinnan ulkotiloja, siihen täytyy pyytää etukäteen lupa Suomenlinnan hoitokunnalta. Meille kerrottiin, että lupa on pikemminkin muodollisuus, jonka avulla pyritään välttämään päällekkäisiä tilaisuuksia. Meillä onkin jo mieluinen vihkipaikka katsottuna ja ilmoitettuna, mistä voisin kirjoittaa myöhemmin lisää.

Tämä kaunis silta voisi sopia kuvauspaikaksi!

Olemme tosi tyytyväisiä hääpaikkavalintaamme! Suomenlinnan upea miljöö sykähdyttää meitä molempia juuri sillä lailla kuin juhlapaikan soisinkin tekevän. Uskon, että etenkin ulkomaalaiset vieraamme ihastuvat paikkaan. Se on myös käytännöllinen valinta, sillä oletan vieraiden yöpyvän Helsingin keskustassa, jolloin juhlapaikalle siirtyminen on helppoa eikä meidän tarvitse myöskään järjestää yhteiskuljetusta. Lisäksi Tenalji von Fersen on todella kaunis ja tunnelmallinen, lauttamatka on mukavan kutkuttava alku jännittävään päivään, ja saahan Suomenlinnasta myös upeita hääkuvia - en voi väittää, etteikö sekin olisi tärkeä seikka! Ainoa asia, mikä saattaisi latistaa tunnelmaa, olisi huono sää - Suomenlinnassa sateen ja tuulen vaikutus kun korostuu entisestään. Onneksi juhlatila on niin väljä, että koko hääjuhlan voi viettää mukavasti sisälläkin eikä tule varmasti ahdasta.

Nyt on sitten meilläkin tiedossa hääpäivän lisäksi ympäristö, johon voi alkaa häitä visualisoida. Ja päivän valinta avaa ovet palveluntarjoajien saatavuuksien selvittelyyn. Mistäs sitä seuraavaksi alkaisi huolehtia? :D

15 kommenttia:

  1. Tuo Tenalji von Fersen on kyllä kuvien perusteella aivan upea tila! Ihana valinta!:) Meidän juhlatilassa on myös tosi tiukat vuokra-ajat, mutta ajattelimme, ettei se haittaa, kunhan vaan pitää koristelut tarpeeksi vähäisinä, ettei koristeiden laittoon ja pois ottamiseen mene aivan tuhottomasti aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Mäkin uskon, että hyvällä suunnittelulla pääsee jo pitkälle :)

      Poista
  2. Ihana paikka! Tällainen vanha miljöökään ei tarvitse paljoa koristeita, joten uskon että selviätte tiukasta aikataulusta huolimatta 😊

    VastaaPoista
  3. Oi! Suomenlinna on ihana ja Tenalji on ihana, mitä olen kuvia sieltä nähnyt. Varmasti juurikin elämyksellinen valinta, jossa maksetaan tilan seinien ja lattian lisäksi historiasta, upeasta saaresta ja eksotiikasta. Erinomainen valinta minusta! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! <3 Elämyksellinen on hyvä sana!

      Poista
  4. Itse vähän karsastan Suomenlinnaa juhlapaikkana pienten kulkemis- ym. hankaluuksien vuoksi, mutta etenkin kun teillä on ulkomaalaisia vieraita, ei idyllisempää paikkaa voisi olla. Toivotaan ihanaa säätä, sillä ulkovihkiminen tuolla olisi varmasti ihana! Nyt vain pitopalvelusavotan kimppuun. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vielä mieleen, mitä itsekin varmaan olet ajatellut, että erityisesti Suomenlinnassa kannattanee valita pitopalvelu, joka jo tuntee tilan.

      Poista
    2. Kiitos Iira! :) Toivotaan että kaikki sujuu parhain päin! Ja olet aivan oikeassa pitopalveluasiasta :) Se onkin varmasti seuraavana työlistalla.

      Poista
  5. Vau, tuo on kyllä kuvien perusteella upea juhlapaikka! Ja kuten itsekin sanoit, ulkomaalaisille vieraille varmasti elämys. :)

    VastaaPoista
  6. Toi on kyllä kaunis paikka! Onnea juhlapaikan valinnasta/löytymisestä :)

    VastaaPoista
  7. Upea paikka, ja vieraita varmasti tutustuttaa jo etukäteen toisiinsa laivamatka juhlapaikalle! Tuo juhlapäivänä koristelemaan pääseminen jännittäisi kyllä paljon, oletteko itse mukana siellä koristelemassa silloin vai onko teillä häätiimi paikalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Ida! Uskon, että tulemme olemaan itsekin mukana, mutta täytyy suunnitella se jotenkin niin että emme näe toisiamme ennen vihkimistä! Minuakin se jännittää, mutta täytyy toivoa että mieli pysyy optimistisena... :D

      Poista