sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Englantilaisissa häissä: eroja ja oppeja

Teimme syyskuun lopulla reilun viikon reissun Englantiin, jonka päätarkoituksena oli osallistuminen Charlien parhaan ystävän (joka on yksi hänen bestmaneistaan) häihin. Odotin näitä juhlia erityisen innolla, sillä nämä olivat vasta toiset englantilaiset häät, joihin olen päässyt vieraaksi. Lisäksi sain vihdoin käyttää kaapissani pitkään odottanutta mekkoa ja siihen sopivaa hattua, jotka olivat puolileikillään inspiroituneet lady Kitty Spencerin asusta Harryn ja Meghanin häissä ;) (Muidenkin häävieraiden hatut ilahduttivat kovasti. Jollain sukulaisnaisella oli hattu, jonka halkaisija veti varmasti vertoja jonkin pienen petolinnun siipivälille.)




Häät järjestettiin Moorland Garden -nimisessä hotellissa Kaakkois-Englannin Devonissa, samoilla seuduilla kuin mistä Charlie itse on kotoisin. Hotelli sijaitsee Dartmoorin nummilla, joten ajomatka hääpaikalle oli kerrassaan upea. Vaikka nummilla voi yleensä kokea Charlien toisen bestmanin sanoin "kaikki neljä vuodenaikaa saman tunnin sisällä", niin hääpäivänä sää pysyi onneksi kurissa eikä harmaista pilvistä huolimatta satanut kertaakaan.

Pysähdyimme ajomatkalla nummikuvia varten!


Kello 13 alkanut siviilivihkiminen pidettiin salissa, joka verhot aukaisemalla avautui myöhemmin suuremmaksi ruokasaliksi. Seremonia sujui muuten hyvin samalla tapaa kuin näkemissäni suomalaisissa häissä, mutta se yllätti, miten paljon hääpari itse oli äänessä. He toistivat vihkijän perässä useamman lauseen mittaiset vihkivalat, eli pelkällä "tahtomisella" ei brittihäistä suoriudukaan. Aivan lopuksi pari siirtyi vihkipaikalla olleen pöydän ääreen allekirjoittamaan vihkitodistuksen, minkä aikana toinen Charlien bestmaneista soitti pianolla taustamusiikkia. Todistuksen allekirjoittaminen on brittihäissä yleisön edessä tapahtuva suoritus, jonka jälkeen pari vasta julistetaan vihityiksi ja muut saavat taputtaa (ainakin siviilivihkimisissä).






Tämän jälkeen juhlaväki siirtyi juomatarjoilun kautta hotellin vehreälle pihalle, jossa muun muassa muodostettiin "konfetinheittokuja", jonka läpi hääpari juoksi, ja otettiin ryhmäkuvia. Paikalla oli myös morsiamen perheen juhlapukuinen koira, joka valloitti monet sydämet!

Noin 14.30 oli aika hääaterian, jota Briteissä kutsutaan nimellä "wedding breakfast". Pienen tutkimuksen perusteella nimi juontaa juurensa siihen, että ennen häitä paastottiin ja niinpä hääateria oli ensimmäinen ruokailu vähään aikaan. Nykyään se viittaa pikemminkin siihen, että kyseessä on hääparin ensimmäinen ateria avioparina. Näissä häissä tuo ateria oli perinteinen afternoon tea, jota itse rakastan ja odotin siis innolla!

Iltapäiväteetarjoilu koostuu tyypillisesti siroista voileivistä, skonsseista sekä kakkupaloista tai muista makeista herkuista. Skonssien kanssa pitää olla tarkkana: niiden väliin levitettävän kerman ja hillon kohdalla on hyvinkin "kinkku vai juusto ensin" -tyyppinen taisto Devonin sekä viereisen kreivikunnan Cornwallin välillä. Devonissa kerma kuuluu ehdottomasti levittää ensin ja sen päälle hillo, kun taas naapurissa toimitaan toisella tavalla (eli väärin).




Teen aikana kuultiin kolme perinteistä puhetta: morsiamen isän, sulhasen ja viimeiseksi bestmanin puhe. Kaikki puheet olivat erittäin hyvin mitoitettuja niin pituutensa kuin sisältönsäkin puolesta, joten minäkin käytännössä ketään heistä tuntematta viihdyin mainiosti.

Mitään varsinaista ohjelmaa häissä ei ollut, vaan päivän sana oli hengailu (vieraat lähetettiin "cocktailtunnille" ainakin kahteen eri otteeseen samalla kun henkilökunta järjesteli tiloja). Tämä sopikin meille hyvin, sillä Charlie ei tietenkään ollut pitkään aikaan päässyt juttelemaan kavereidensa kanssa. Vapaa-aika kuitenkin venyi myös odottelun puolelle, sillä iltapäiväteen ja myöhäisen illan ruoan (grilliruokabuffetin) välille jäi monta juomientäyteistä tuntia, joiden loppuvaiheessa havaitsin etenkin miespuolisissa vieraissa orastavaa nälkäväninää.

Grillaus tapahtui tässä katoksessa.



Briteissä ei ole lainkaan tavatonta, että häävieraita kutsutaan kahdessa eri ryhmässä: ensin on ne tärkeimmät, jotka tulevat koko päiväksi, ja sitten on "iltavieraat", jotka liittyvät seuraan varsinaisten bileiden alkaessa (esim. työkaverit). Sattumalta Charlien vanhemmat saivat iltakutsun, sillä he tuntevat sulhasen ja sulhasen vanhemmat poikien kouluajoilta, vaikka vanhemmat eivät kai nykyisin ole sen kummemmissa tekemisissä. Niinpä pääsimme viettämään heidän kanssaan vähän lisää aikaa muutenkin lyhyen Devon-vierailumme aikana, mikä oli tosi mukavaa.

Meiltä kysyttiin juhlien aikana useammankin kerran, aiommeko ottaa näistä häistä vinkkejä omien juhliemme järjestämiseen. Kaksi suurempaa seikkaa nousi mieleemme, vaikka emme näistä paikan päällä puhuneetkaan. Ensinnäkin jo mainitun odottelun haluamme minimoida. Runsas jutteluaika oli tervetullutta, mutta vieraat pitää muistaa myös ruokkia hyvin. Meillä tämä ei tule olemaan yhtä vaikeaa, koska juhlamme alkavat kaksi tuntia myöhemmin kuin nämä häät, ja varsinainen ruoka syödään heti "vastaanoton" alkajaisiksi eikä vasta illan pimettyä.

Hääkakun koristeina oli kuulemma itsemaalatut Warhammer-figuurit.

Myös paljon muita makeita herkkuja oli ilta-aikaan tarjolla, mutta jostain syystä en jaksanut/ehtinyt maistaa yhtäkään!

Toinen onkeenotto liittyy häiden soittolistaan. Näiden häiden DJ soitti menevimmät ja tunnetuimmat biisit heti bileosuuden alussa, kun suuri osa vieraista halusi vielä jatkaa juttelua. Meille varsinaista tanssifiilistä ei oikein ehtinyt tullakaan, kun muuten sopivan hetken koitettua musiikki oli jo vaihtunut ilmeisesti hääparin oman maun mukaisiksi "nevahööd"-kappaleiksi :D Kyllä tanssilattialla oli ainakin kourallinen ihmisiä koko ajan, mutta ei mitään suurta valtausta. Tämän haluaisin suunnitella paremmin omiin häihin ja pitää huolen siitä, että soittolista on tasapainoinen eikä yleisiä suosikkikappaleita tule yhteen putkeen tai liian aikaisin. Makuja on tietysti monenlaisia, mutta itselleni paras tunnelma syntyy nimenomaan niissä "kaikkien tuntemissa" biiseissä, joiden kaikki sanat osaa ulkoa!

Lähdimme juhlista Charlien vanhempien kyydillä yhdentoista jälkeen, kun juhlien oli määrä päättyä puolenyön maissa. Tämä suomalaisen korvaan aikaiselta kuulostava lopetusaika on ymmärtääkseni aika tyypillinen Briteissä, joissa häät muutenkin alkavat yleensä aikaisemmin kuin Suomessa. Toki Suomessakin on monia juhlatiloja, joissa juhlien tulee päättyä keskiyöllä, eikä omammekaan tuntia myöhemmällä ajalla eroa tästä paljon.



Englantilaiset häät tuntuvat suorastaan seikkailulta, vaikka erot suomalaisiin eivät niin suuria olekaan. Olin onnessani kun minutkin kutsuttiin mukaan, vaikka olin tavannut sulhasen vain muutaman kerran enkä morsianta lainkaan ennen juhlia. Tästä on hyvä jatkaa omienkin häiden suunnittelua - ja saimmepa reissussa ollessamme hieman yllättäen toisenkin hääkutsun, nimittäin helmikuulle!

maanantai 30. syyskuuta 2019

Kuvaussuunnitelmat uusiksi

Kuten aiemmasta hääkuvausaiheisesta tekstistäni oli kenties tulkittavissa, valokuvaajan etsiminen häihin oli yllättävän rankka rasti. Meillä oli epäonnea heti alkumetreillä, kun alkuperäinen valintamme oli epähuomiossa sanonut olevansa vapaana ikuistamaan häämme, vaikka saimme pari viikkoa myöhemmin tietää, että hänet olikin jo varattu sille päivälle. Pitkällisen haravoinnin tuloksena päädyimme varaamaan kuvaajaksi Lotta Polvianderin, kuten aiemmin kerroinkin. Tämä tapahtui maalis-huhtikuun tienoilla, ja olimme helpottuneita kuvaajapulman tultua päätökseen.

Muutama viikko sitten tilanteeseen kuitenkin tuli uusi käänne: Lotta ilmoitti saavansa kauan odotettua perheenlisäystä alkuvuodesta, mikä tarkoittaisi muutoksia alkuperäiseen kuvaussuunnitelmaamme. Käytännössä Lotta tarjosi meille kahta vaihtoehtoa: joko lyhentäisimme kuvausaikaa sovitusta 10-12 tunnista 8 tuntiin tai valitsisimme toisen valokuvaajan, joita muutamia hän viestissään jo suosittelikin. Kuukausien tyyneyden jälkeen tällainen muutos tuntui kovalta iskulta, vaikka tietysti olimme ja olemme iloisia Lotan ja hänen perheensä puolesta!

Tiesimme heti, että kahdeksan tunnin kuvaus ei riittäisi meille, sillä haluaisimme osan potrettikuvista otettavan vasta iltavalossa. Kesäkuussa aurinko laskee vasta 22.30 maissa. Minä ehdin jo lievästi panikoida, mutta sulhanen ehdotti rauhallisesti järkevää varasuunnitelmaa: voisimme pitää Lotan 8 tunnin ajan ja pyytää videokuvaajaamme Harri Säynevirtaa (joka myös valokuvaa) ottamaan hääpäivänä Lotan lähdettyä iltapotretit ja joitain kuvia itse juhlasta. Näin meidän ei tarvitsisi enää etsiä uutta kuvaajaa. Lotallekin sopi tällainen järjestely, kun asiasta hänelle soitin. Puhelun aikana kävi kuitenkin ilmi, että ehdoton maksimi eli 8 tuntia onnistuisi vain siinä tilanteessa, että Lotta saisi hääpäivämme ajaksi vauvalle hoitajan, joka lupautuisi vielä tulemaan mukaan Helsinkiin. Muussa tapauksessa kuvausajaksi jäisi korkeintaan 6 tuntia. Hän lupasi alkaa kartoittaa hoitajatilannetta ja sovimme, että jätämme asian toistaiseksi hautumaan.

Minulle jäi puhelusta epävarma olo, vaikka ymmärsimme Lotan kanssa toistemme tilanteet paremmin kuin hyvin. Kuvauspäivän pituus varmistuisi ehkä vasta keväällä, ja kaiken lisäksi se riippuisi täysin kolmannesta osapuolesta eli hoitajasta. Yritän yleensä olla joustava ja ottaa muutokset vakaasti vastaan, mutta varsinkaan hääkuvauksen osalta en halua, että asioita ei voisi lyödä kerralla lukkoon. Päädyimme sulhasen kanssa siihen, että tutustuisimme Lotan suosittelemiin kuvaajiin, mutta emme vielä peruisi tehtyä sopimusta. Vaikka videokuvaajaltamme olisikin onnistunut myös valokuvaus, emme silti halunneet pyytää häneltä ylimääräistä työtä paria tuntia enempää.



Tykästyimme Lotan suosituksista erityisesti Marko Laukkariseen, joka sattui olemaan myös meidän kuukausien takaisella kuvaajalistallamme, vieläpä mukavan korkealla. Alustavan kyselyn perusteella hän oli vapaana ja saimme pari asiakasgalleriaa syynättäväksi. Markon hinnoittelusysteemi muistutti hyvällä tavalla pitopalveluamme Huplia, sillä hänen antamansa kuvaushinta sisälsi myös matkakulut eikä mitään tarvinnut laskea erikseen.

Päätimme varata Markon ensi tilassa, mutta halusimme ensin varmistaa Lotalta puhelimitse, että kaikki olisi osaltamme selvää. Lotta vaikutti itsekin helpottuneelta, kun olimme löytäneet korvaavan kuvaajan, ja antoi vielä erikseen oikein lämpimät suositukset Markosta. Tästä jäi erityisen hyvä mieli. Sovimme, että ilmoitan vaihtopäätöksestä vielä kirjallisesti sähköpostilla, minkä jälkeen Lotta palauttaisi varausmaksumme.

Sen jälkeen olikin aika ilmoittaa Markolle, että olimme päätyneet häneen. Vaikka yleensä vähän arastelen hoitaa asioita muuten kuin sähköpostilla, nyt päätin kuitenkin soittaa, jotta saisimme asian heti eteenpäin. Ja olen kyllä hurjan tyytyväinen, että tein niin! Puhelusta jäi todella hyvä tunne, kun sain kuulla kuvaajan äänen ja sain hänestä ihan eri tavalla henkilökohtaisen kuvan kuin sähköpostin välityksellä olisi saanut. Marko itsekin kiitteli sitä, että olin soittanut. Pidin tämän mielessä, kun soitin videokuvaajalle ilmoittaakseni valokuvaajan vaihtumisesta, joten nyt on sitten juteltu kunnolla kaikkien palveluntarjoajien kanssa (ja kaikki vaikuttavat todella mukavilta!).

Saamme Markon kuvaamaan 12 tunniksi, mikä on mahtavaa! Nyt on ehkä mahdollisuus saada kuvia aamun valmistautumisestakin, mistä olin alun perin ollut valmis nipistämään.

Vaikka oli ikävää joutua sähläämään kuvauksen kanssa kolmannen kerran, meillä kävi tuuri, että saimme loistokuvaajan vielä näinkin myöhään. Myös Lotan kanssa asiointi sujui todella hyvin ja mukavissa merkeissä, ja toivomme onnellista odotusaikaa koko heidän perheelleen!


Kuva: Pixabay

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Hääpukusovitus Glamourissa

Niinattaresta matka jatkui lounaan kautta Lahden Glamour-liikkeen Helsingin-haaraan, jossa olin vieraillut aiemminkin kaason roolissa. Täälläkin tiesi odottaa asiantuntevaa palvelua ja ylellisiä tiloja, eivätkä nämä odotukset totisesti jääneet vajaiksi. Meitä palveli viereisen Morsiusateljee Helmen Aurora, jonka huomassa oli suuri ilo olla jännittävässä sovitustilanteessa. Mielestäni tunnelma koko sessiossa oli lämmin, välitön ja hauskakin - kuin pukuja olisi auttanut ylle kaveri eikä vain liikkeen edustaja.



Saimme aluksi käteen skumppalasit, ja Aurora istutti meidät alas juttelemaan pukutoiveistani ja hääpaikastamme. Tämän jälkeen lähdimme taas joukolla selaamaan pukurekkejä. Ainakin Glamourissa muuten myydään Say Yes to the Dress -ohjelman Randyn suunnittelemia pukuja (niitä en tainnut kyllä itse sovittaa). Odotan muuten todella innolla ohjelman suomalaista versiota, joka alkaa lokakuussa!

Tarjolla oli myös suloista pikkusyötävää.

Niinattareen erona Glamourissa oli se, että täällä tultiin koppiin alusta asti auttamaan puku päälle tai päältä pois, kun taas Niinattaressa puettiin/riisuttiin itse (myyjän pikaisella nappiavustuksella), ja pukujen vaihto tapahtui ninjatyyliin verhon raosta. Kumpikin tapa sopi minulle, mutta näin jälkeenpäin on mielenkiintoista huomata ero.




Tämä puku oli sen päivän "prinsessapuvuista" suosikkini ja tuntui kevyeltä päällä, vaikka kangasta olikin paljon. Helman sisällä oli myös hyvin tilaa jaloille. Kaula-aukko oli tässä mielestäni liian syvä.





Toisena muistaakseni sovitin tätä itse valitsemaani pukua (kaksi yllä olevaa kuvaa), jossa olin tykästynyt "vanhan" näköiseen pitsiin. Päällä puku ei kuitenkaan tuntunut tekevän paljoakaan, ja "kellastunut" väri (näkyy ehkä parhaiten postauksen ensimmäisessä kuvassa, jossa puku roikkuu oikeanpuolimmaisena) yhdistettynä ihoni sävyyn sai aikaan jokseenkin valjun vaikutelman. Kuvista sitä ei ehkä huomaa niin selvästi. Tämä mekko kirvoitti yleisöstä kommentin "mummon pitsiverho", joka minun pukumakuni kohdalla ei kuitenkaan ole mitenkään huono asia :D Juuri tämä yksilö ei vain toiminut minulla.



Kokeilin myös kaksiosaisia pukuja kahdella eri ylä- ja alaosalla. Hameista pidin enemmän tästä kuvan sifonkisesta (toinen hame oli tylliä), yläosat olivat taas hyvin samantyyliset enkä osannut nimetä niistä suosikkiani. Kokonaisuus jäi omasta mielestäni hieman liian turvalliseksi.



Tämä "kartanonrouvan" puku jäi mieleen puhvimaisten hihansuidensa vuoksi. Aika hauskat! Minulle tuli tässä kuitenkin enemmän teatteri- kuin morsianfiilis, ehkä osin tuon tummemman värin vuoksi.





Tämä puku (kolme yllä olevaa kuvaa) oli varsinainen musta hevonen. Muistan ajatelleeni pukemistilanteessa, että tämä ainakin on ihan liian tiukka ollakseen sitä mitä haen, mutta että se oli tiukkuudestaan huolimatta yllättävän mukava ja tuntui jotenkin mukautuvan päälle kivasti. Omalta se ei kuitenkaan tuntunut, ja astuin kopista ulos mielellä "no, katsokaa nyt sitten". Nämä ajatukset mielessäni hämmennyin valtavasti, kun yleisö tuntui suorastaan mylvivän suosiota. Minustakin puvussa oli paljon upeita elementtejä - esimerkiksi hihojen ja pääntien verkkokangas sopi ihoni väriin täydellisesti, kun yleensä nämä verkot ovat liian tummia. Myös pitsikoristelut ja helminapit selässä olivat ihania. Tunsin oloni upeaksi ja morsiameksikin, ja hetken leikittelin ajatuksella, että mitä jos tämä olisikin se minun pukuni. Tämä johtui kuitenkin lähinnä seurueen ihastelevista kommenteista eikä ollut lähtöisin itsestäni. Ei tuntunut siis hankalalta riisua pukua, vaikka siinä patsastelinkin varmaan pisimpään kaikista mekoista ja yritin päästä yli hämmennyksestä. Jos hakisin hääpuvulta tämän tyyppistä näyttävyyttä, niin tämä hyvin todennäköisesti olisikin ollut valintani. Oikeastaan kaikki puvussa oli kohdallaan, paitsi päänsisäinen tunne!





Tätä kaason valitsemaa pukua (kolme yllä olevaa kuvaa) en aluksi aikonut esitellä lainkaan, sillä se oli Glamour-liikkeen puvuista suosikkini ja pääsikin sen päivän top kolmoseen. Tässä oli hakemaani herkkyyttä, ja bohohenkinen pitsikuviointi miellytti, samoin sydämenmuotoinen kaistale puvun etuosassa. Annettuani ajatuksen muhia ja katseltuani kuvia olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että puvun yleisfiilis on makuuni ehkä hieman liian "moderni", ja siluetti vartalonmyötäisempi kuin haluaisin. Myös hihojen pituus on kaikista mahdollisista hihojen pituuksista minulle epämieluisin. Tämä olisi kuitenkin tosi kaunis mekko kesähäihin, ehkä jopa rannalla pidettäviin sellaisiin.

Tämän puvun kanssa koimme yllätyksen, kun Aurora sovitti päähäni lyhyen hunnun – en ollut ikinä ajatellut, että lyhyt huntu voisi olla minulla tyylikäs, mutta tuon puvun kanssa sellainen näyttikin todella hauskalta ja pirteältä. Vaikka huntuja ylipäätään oli kiva kokeilla, niin en ole vielä ihan varma, haluanko sellaista hääpäiväksi. Sellaisia hunnunheilahduskuvia olisi kyllä ihana saada…

Minun pukuani ei siis tainnut Glamourista löytyä, mutta sovitustuokio oli kertakaikkisen ihana ja jätti todella hyvän fiiliksen loppupäiväksi. Voin suositella liikkeessä vierailua jo pelkästään kokemuksen vuoksi, vaikka pukutarjonta ei olisikaan omaan makuun. Täytyy kyllä sanoa, että pienuudestaan huolimatta valikoima on laaja, kuten ehkä näistä kuvistakin näkyy - tarjolla on monenlaista mallia ja myös yksinkertaisempia pukuja "luksusyksilöiden" lisäksi. Myös täällä muuten peritään sovitusmaksu (30 e), joka hyvitetään liikkeestä ostetun puvun hinnasta. Mielestäni se on kuitenkin kohtuullinen ottaen huomioon, että liike on sovituksen ajan täysin omassa käytössä.


Pukujuttuja on luvassa lisääkin lähitulevaisuudessa, sillä kävin perjantaina käytettyjä hääpukuja myyvässä Lovebirds-liikkeessä, ja tällä tulevalla viikolla olen menossa vielä kahteen liikkeeseen. Saatan ympätä nämä kaikki samaan postaukseen, ellei jostain käynnistä tule jotenkin erityisen paljon materiaalia. Olen toistaiseksi sovitellut "vähän kaikenlaisia" pukuja (huvinkin vuoksi), mutta nyt olen saanut sen verran enemmän selkoa toiveistani, että pyrin ehkä täsmällisempiin iskuihin muissa liikkeissä. Selvästikään en tunne oloani kotoisaksi kurveja esittelevissä puvuissa, ja mielenmaailmani hääpuvun suhteen on muutenkin pikemminkin tyttömäinen kuin naisellinen.

Kiinnostavatko hääpukujutut useamman postauksen verran, vai alkaako nyt jo riittää? :D
(Niitä tulee kuitenkin vielä ainakin pari.)

maanantai 9. syyskuuta 2019

Ensimmäinen pukusovitus: Niinatar

Lauantaina koitti kauan odotettu ja jännitetty päivä, kun pääsin ensimmäistä kertaa sovittamaan hääpukuja. Kävimme äitini ja kaasojeni kanssa kahdessa eri hääpukuliikkeessä, joista ensimmäisestä eli Niinattaresta ajattelin kirjoittaa tänään.



Olin käynyt kaason roolissa Niinattaren vanhoissa tiloissa, mutta uudistunut liiketila oli uusi kokemus koko porukalle. Liike olikin kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen, sillä siellä oli nyt paljon enemmän tilaa ja jotenkin valoisampaakin kuin vanhassa. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja johdatettiin tohvelihyllyn kautta (liikkeessä ei saa käyttää kenkiä, joissa on kävelty ulkona) lounge-huoneeseen, jonne olin varannut yksityisen sovitusajan. Sain heti ensimmäiseksi käteeni lomakkeen, johon minun piti täyttää pukubudjetti sekä tietoja minua kiinnostavista tyyleistä tai elementeistä. Tällä aikaa koko seurueelle tarjoiltiin kahvia, teetä ja ihanan näköistä sitruunajuustokakkua, jota en harmi kyllä ehtinyt tohinan keskellä maistaa. Mutta oli kuulemma ollut herkullista! (Tuo loungeaika yksityisine tiloineen ja tarjoiluineen muuten maksaa 35 e, mutta ns. tavallinen sovitus liikkeessä on ilmaista.)



Lomakkeen täytön jälkeen lähdimme koko joukolla katselemaan pukuja rekeistä, ja meitä palvellut Riikka ehdotti antamieni tietojen perusteella mekkoja sovitukseen. Puvut olivat kokonaan näkyvissä eikä niiden yläosia ollut peitetty suojamuoviin kuten vanhassa liiketilassa, mikä teki selaamisesta helpompaa. Toki runsaanvalkoinen mekkoseinä oli silti aika sokaiseva varsinkin näin ensikertalaiselle.

Ensimmäisenä pääsin sovittamaan mekkoa, joka oli hyvin lähellä mielikuviani täydellisestä puvusta. Pohdin ääneen, pitäisikö se jättää sovituksen viimeiseksi, mutta Riikka suositteli sen sovittamista ensimmäisenä, jotta sen saisi mielestä pois ja muita mekkoja voisi verrata itse pukuun eikä vain mielikuvaan siitä. Juuri tällaisten juttujen takia on huippua saada ammattilaisen apua!

Minua oli jännittänyt sovituspäivä valtavasti, mutta viimeistään kun astuin ensimmäinen puku päällä seurueeni eteen, aloin rentoutua. Pukujen sovittaminen läheisten ihmisten ihaillessa olikin tosi hauskaa ja mukavaa, vaikka huomion keskipisteenä olo oli etukäteen vähän hermostuttanut.



Tuo eka puku oli sen verran potentiaalinen, että en laita siitä nyt tässä vaiheessa kuvia. Se on tällä hetkellä luultavasti ykkössuosikkini. Sovitin myös toista hyvin samantyyppistä pukua, joka sekin pääsi kolmen kärkeen. Yleisöstä oli aistittavissa jopa vähän suurempaa ihailua sitä kuin ensimmäistä pukua kohtaan. Tässä puvussa häiritsi hihattomuus, vaikka Riikka sanoi, että puvun voi tilata myös hihallisena, jolloin hihat tehdään samasta pitsistä kuin muu yläosa. Näin haluaisin ehdottomasti tehdä, jos siihen pukuun päätyisin, mutta en tiedä uskaltaisinko kuitenkaan tilata pukua ns. sokkona. Yritimme huijata pukuun hihoja bolerolla, mutta se auttoi vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Pääsin sovittamaan hyvin monia eri tyylejä, mistä olin tosi tyytyväinen. Vaikka en ollut ajatellut omaksi hääpuvukseni muhkeahelmaista tai tiukkalinjaista pukua, niitäkin oli hauska kokeilla.


Tämä kimaltava tylliunelma ei tuntunut omalta, vaikka se kaunis olikin.




Tässä pitkähihaisessa puvussa oli todella kaunis selkä! Etuosasta taas tuli minulle hieman "yöpaitamainen" fiilis, sikäli kun hääpuvusta voi näin sanoa. (Alaselässä pilkottava tumma kaistale on sukkahousujen yläreuna, ei osa pukua :D)





Tässä kaason valitsemassa puvussa (kaksi ylläolevaa kuvaa) oli aivan mielettömän upea yläosa! Siitä tuli mieleen Downton Abbey. Puku itsessään oli merenneitomainen satiiniluomus, eikä näin ollen muuten vastannut hakemaani.




Päivän epämukavuusalue saavutettiin tässä off-shoulder -puvussa, jossa oloni oli kauhean paljas. Ilmeestäkin huomannee, että "tahdon pois!" Paljauden tunnetta varmaan lisäsi se, että puvun yläosa oli hieman liian iso.





Tästä puvusta (kaksi ylläolevaa kuvaa) huomasin oikeastaan vasta jälkeenpäin kuvista, kuinka kaunis yläosa siinä olikaan - oikeastaan yksi suosikeistani, vaikka hihaton puku olikin. Sovitustilanteessa taisin keskittyä vain tuohon selkäpuoleen, joka oli omaan makuuni vähän liian erikoinen.


Oli kiva huomata, että aika moni pukutyyli tuntui sopivan päälleni - kyse oli enemmänkin siitä, tunsinko oloni kotoisaksi niissä. Olin vähän pelännyt, että en olisi pukusovituksessa ulkonäkööni tyytyväinen ja että en sen takia pystyisi "näkemään" pukuja kunnolla. Onneksi tämä huoli osoittautui turhaksi, sillä tunsin itseni kauniiksi monessa puvussa, juuri niin kuin haluaisin hääpäivänäkin tapahtuvan.

Minulta jäi kuitenkin puuttumaan se paljonpuhuttu tunne, että "tämä se on, en halua nähdä enää muita pukuja enkä myöskään koskaan ottaa tätä pukua pois". Tämä hämmentää siksi, että saatoin hyvinkin löytää oman hääpukuni tällä sovituskerralla. Tuon tyyppinen tunne tulee, kun katson valokuvia tämänhetkisestä suosikkipuvustani - voiko tunteen puuttuminen sovituksessa johtua siitä, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin ylipäätään mitään hääpukuja? Morsianfiilis puolestaan tuli lähes joka puvun kohdalla, vaikka en kaikista sen suuremmin välittänytkään. En tiedä, osasinko kaikessa jännityksessä ja henkisessä hässäkässä kunnolla paneutua siihen, miltä puvut tuntuivat pään sisällä. Ehkä tämä toimii hyvänä opetuksena siitä, että hääpäivänä täytyy muistaa nauttia itse päivästä eikä antaa sen vain liukua ohi.

Voin lämpimästi suositella Niinatar-liikettä hyvän pukuvalikoiman ja ystävällisen, asiantuntevan palvelun puolesta. Meitä palvellut Riikka osasi valita tosi hyviä pukuja sekä esitietolomakkeeni että sovitetuista mekoista sanomieni kommenttien perusteella - kaikissa puvuissa oli jotain, mistä pidin, joissain taas erittäin paljonkin. Ottaisin yksityisen loungeajan ehdottomasti uudestaankin - oli ihanaa olla omassa rauhassa, ja tarjoilut tekivät hetkestä entistä ylellisemmän. Morsiamelle sellainen vinkki, että kannattaa iskeä kakkuun kiinni esitietolomaketta täytellessä ennen kuin varsinainen vilske alkaa! :D

torstai 5. syyskuuta 2019

Meikkaaja-kampaaja varattu!

Häämeikki ja -kampaus ovat sellaisia asioita, joita en missään nimessä haluaisi lähteä itse tekemään. Olen mielestäni ihan hyvä meikkaamaan oman naamani arkena, mutta en osaa ottaa huomioon esimerkiksi sitä, miltä meikki näyttää kuvissa. Kampauksia taas en osaa tehdä ollenkaan enkä muutenkaan laittaa hiuksiani juuri mitenkään. Oli siis heti selvää, että hankkisin näitä varten ammattilaisapua.

Minun oli kuitenkin vaikea lähteä etsimään tekijöitä ”sokkona”. Ikinä ei tiedä, miellyttääkö jonkun toisen kädenjälki omaa silmää. Olisi kauheaa, jos hääpäivänä ei olisi ulkonäköönsä sataprosenttisen tyytyväinen. Portfoliokuvistakaan ei oikein pysty sanomaan, onko meikki onnistunut juuri sille henkilölle vai ei (tai itse en ainakaan pysty). Kampaukseen suhtaudun löyhemmin, mutta toki haluan olla tyytyväinen siihenkin. Materiaali on siinä mielessä haastavaa, että minulla on aika ohuet hiukset, joilla on luonnonkiharan ansiosta taipumus hapsottaa ja sojottaa milloin minnekin. Hiusten kunto huononee mitä pidemmäksi ne kasvavat, joten pidän ne noin olkapääpituisina. Se hyvä puoli hiuksissani kuitenkin on, että yleensä ne pitävät muotonsa aika hyvin, jos niitä vaikka kihartaa.

Huipputarkkaa visiota meikistä tai kampauksesta minulla ei ole. Sen kuitenkin tiedän, että haluan peräänkuuluttamani vintagehenkisyyden näkyvän niissäkin. Yritinkin etsiä pääkaupunkiseudulta nimenomaan vintagekampauksiin erikoistunutta tekijää, mutta monenlaisista hakusanoista huolimatta löydökset jäivät köyhiksi. Yhden lupaavalta vaikuttavan kampaamon löysin, mutta siitä oli ristiriitaisia asiakaskokemuksia (joista yhteen omistaja oli vastannut mielestäni tylysti), joten en ollut suoraa päätä myyty. Pidän paikan kuitenkin mielessä, jos joskus tulee tarvetta.

Irinan meikattavana. Kuva: Joni Alhonen

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on tuore, erittäin hyvä meikkaajakokemus tältä kesältä. Pääsin Annan kaasona Irina Arvokkaan meikattavaksi, ja minusta koko porukan meikeistä tuli todella upeita. Olin kuullut Irinasta paljon hyvää ennenkin, sillä hän on meikannut ja kammannut monia seuraamiani hääbloggaajia. Ajattelinkin kaasomeikkiä eräänlaisena ”koevetona”. En kuitenkaan heti ottanut Irinaan yhteyttä omia häitäni ajatellen, sillä halusin edelleen jatkaa vintage-erikoistuneiden tekijöiden etsintää.

Sitten koko asia unohtui taas hetkeksi, kunnes pari päivää sitten Matkalaulu-blogin meikki- ja kampaus -pohdinnat havahduttivat minut. Olisinko jo peruuttamattomasti myöhässä? Vintagekampaaja-googlettelu ei edelleenkään tuottanut yhtään enempää tulosta kuin aiemminkaan. Päätin lopulta ottaa yhteyttä Irinaan, tosin pienen epäilyksen vallassa, sillä hän on hyvin suosittu ja arvelin yhdeksän kuukauden varoitusajan olevan aivan liian vähän.

Mutta kas! Hän vastasikin olevansa vielä vapaana hääpäivänämme, ja kaiken lisäksi hän sanoi vintagekampauksenkin onnistuvan. Olin lähettänyt hänelle muutaman esimerkkikuvan kiinnostavista tyyleistä. Moni on sanonut, että Irina osasi loihtia täydellisen kampauksen epämääräistenkin kuvailujen perusteella, joten en sinänsä epäillyt hänen taitojaan, mutta aina on kiva saada varmistus. Sovimme, että Irina tekee hääpäivänä minulle sekä meikin että kampauksen ja kaasoille meikit. Kaasoille täytyy vielä etsiä kampaaja, mutta toivon, että se sujuu jouhevasti.

Ihanaa, että tämäkin alun perin pientä huolta aiheuttanut asia on nyt hoidossa!


torstai 8. elokuuta 2019

Historian havinaa hääpukuun

Hei taas aivan liian pitkästä aikaa! Nyt pääsi käymään se, mitä olin yrittänyt välttää. Olen mielessäni pyrkinyt päivittämään blogia edes kerran tai pari kuussa, mutta heinäkuu tuli ja meni ilman tekstin tekstiä. Olen hyväksynyt sen, että minun ei tee mieli olla jatkuvasti pohtimassa häitä, mutta nyt 10 kuukautta ennen täytyy hieman ryhdistäytyä, jotta kaiken ehtii hoitaa rauhassa. Aivan ”häittä” kesä ei ole sujunut, vaan heinäkuussa juhlittiin ystäväni Annan kauan odotettuja häitä, joissa olin yksi kaasoista. Kirjoitan juhlista, kunhan Anna on päässyt käsittelemään niitä ensin itse. Sen voin kuitenkin sanoa, että kaikki meni upeasti ja suunnitelmien mukaan!

Mutta nyt tämän päivän aiheeseen. Vaikka hääpuku tuntui nuorempana melkein sulhastakin tärkeämmältä elementiltä, niin nyt hääsuunnittelun ollessa ajankohtaista olen suhtautunut mekkoasiaan yllättävänkin stoalaisesti. Olen vasta ihan lähiaikoina alkanut katsoa pukuja oikeasti sillä silmällä ja rohjennut ottaa asiassa ensimmäisen varsinaisen askelen. Varasin nimittäin sovitusajat Helsingin Niinattareen ja Glamouriin, joihin suuntaan kaasojen ja äidin kanssa syyskuun alussa. Haluaisin käydä jossain vaiheessa myös käytettyjen hääpukujen liikkeessä Lovebirdsissä. Aion käydä myös parissa vintagehääpukuliikkeessä Lontoossa sulhasen ja minun Englannin-lomalla syyskuun lopussa. Matkan tarkoitus on sulhasen ystävän häät, joten tuolta reissulta tulee varmasti paljon kirjoitettavaa!

Minulla on ollut selkeähkö ajatus toivomistani hääpukutyyleistä vasta melko vähän aikaa. En edelleenkään tiedä, mikä vartalolleni sopisi parhaiten, joten haluan sovittaa eri malleja. Ei- ja kyllä-listat ovat kuitenkin jokseenkin selvillä. Ei-kategoriaan kuuluu olkaimettomuus, merenneitomalli, kaksiosaisuus, kiiltävä satiini, erittäin pelkistetyt puvut, muhkea prinsessahelma ja erilaiset aukot puvun selässä. Näistä kuitenkin sovittaisin mielelläni ainakin prinsessapukua, "koska voin".

Tällainen selkäosa ei juuri miellytä. Kuva

Kyllä-kuvausta täydellisesti vastaisi entisaikoja henkivä, kevythelmainen pitsipuku, jossa olisi pitkät hihat ja mahdollisesti jopa korkea kaulus. Hihojen pituudesta olen valmis tinkimään, mutta jos puku olisi muuten täydellinen, niin leveät olkaimetkin voisivat tulla kyseeseen. Huomioni kiinnittyy kuitenkin yleensä hihallisiin pukuihin. Lyhyistä hihoista ihastuttavat lähinnä "liehuvat" hihat, joita näkee ainakin boho-tyylisissä puvuissa. Pääntien suhteenkaan en ole ehdoton – vaikka korkea kaulus viehättää, niin en odota löytäväni monta vaihtoehtoa, jossa sellainen on.

Olen käynyt läpi sivukaupalla menneiden vuosikymmenten pukuja, ja ehdoton suosikkiajanjaksoni hääpukujen suhteen on 1900-luvun alkukymmen, ns. edvardiaaninen aikakausi. Englantilaisissa vintagehääpukuliikkeissä on saatavilla joitakin tämän aikakauden pukuja, mutta ne todennäköisesti maksavat mansikoita. Olisi kuitenkin aivan mahtavaa päästä sovittamaan sellaista! Nämä esimerkkien puvut ovat (olleet) myynnissä Abigail's Vintage Bridal -liikkeessä. Se sijaitsee harmillisesti sen verran kaukana Lontoosta, että en ehdi sinne syyskuun reissun aikana. Se ei ole kuitenkaan estänyt ihailemasta liikkeen pukuja netissä!

Varsinkin tuo vasemmanpuoleisin aiheuttaa voimakasta sydämentykytystä!

Oikeanpuoleisin puku Etsy, muut Abigail's Vintage Bridal


Yllätyksekseni olen huomannut, että edvardiaanista tyyliä on tavoiteltu myös monissa 1970-luvun puvuissa. Niinpä moni ihailemistani mekoistani onkin joko 1900-luvun alusta tai 70-luvulta! Alla olevan kollaasin vasemmanpuoleiset puvut ovat 1970-luvulta ja oikea yläkulma 1980-luvulta. 

Ylärivissa on upeita yläosia, alarivissä puolestaan esimerkkejä kauniista lyhyistä hihoista.


Myös 1920- ja 1930-luvuilta löytyy paljon kauniita hääpukuja, joista muutamia suosikkejani näkyy alla. Ne eivät kuitenkaan sykähdytä aivan niin paljon kuin aiemmat, vaikka 20-30-luvun tyyleistä tyylistä muuten pidänkin. 



1920-luvun pukuja. Vasen Etsy, oikea Abigail.

1930-luvun pukuja, molemmat Abigail. Oikeanpuoleinen on itse asiassa kaksiosainen, mutta kokonaisuus on upea!


Tähän mennessä olen ollut melko varma, että pyrkisin hankkimaan hääpuvun lopulta käytettynä, sillä ajattelin sen olevan todennäköisin keino saada minua miellyttävä puku. Hiljattain törmäsin kuitenkin ensimmäiseen "moderniin" pukuun, joka kolahti kovaa ja on jopa saatavilla Suomesta. Siinä yhdistyy oikeastaan kaikki lempielementtini, ja pieni laahus näyttää helposti käsiteltävältä. Tätä haluan ehdottomasti sovittaa! 

Enzoanin Leonora-puku hipoo jo täydellisyyttä!


En malta odottaa, että pääsen sovittamaan pukuja, mutta samalla tilanne myös jännittää. Kauheinta olisi, jos missään puvussa ei tulisi morsian-fiilistä tai edes kaunista oloa. En nyt usko, että niin käy, mutta toivon, että pystyn nauttimaan tilanteesta kaikin puolin!

Mitä ajatuksia puvut herättivät? Näkyykö näissä yksityiskohtia, joista pidätte tai ette pidä? 

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Juhlapaikkavierailu(i)lla

Kuten viime kerralla kerroinkin, olemme kuluneen viikon aikana käyneet juhlapaikallamme kaksikin kertaa. Olimme jo pitkään suunnitelleet käyvämme Suomenlinnassa "meidän" hääviikonloppunamme tänä vuonna hieman tutkailemassa kuvauspaikkoja ja niin edelleen. Noin kuukauden välein juhlatiloissa järjestetään myös avoimia iltanäyttöjä, ja meidän päiväämme lähin sattui olemaan tämän viikon tiistaina.

Viikonlopun visiitillä todistimme heti kättelyssä, miten ruuhkainen Suomenlinnan lautta voikaan kuumana kesälauantaina olla. Me pääsimme kyllä kyytiin, mutta ihan viime minuuteilla saapuneet eivät välttämättä enää mahtuneet. Tämä vahvisti sen ajatuksen, että jo hääkutsussa kannattaa teroittaa ajoissa olemista ja kenties vielä mainita "viimeinen" lautta, jolla vihkitilaisuuteen ehtii (oikeasti ehkä toiseksi viimeinen :D). On epätodennäköistä, että ensi vuonnakin kesäkuun alussa olisi 27 astetta ja tuutin täydeltä aurinkoa, mutta jos on vähänkään hyvä ilma, niin Suomenlinnaan on varmasti menijöitä. Me emme siis ole ajatelleet vuokrata vieraille mitään erillistä venettä, vaan HSL:n lautoilla on tarkoitus pärjätä.

Oli kiva myös huomata, että saarella oli tuona päivänä oikeastaan ihan yhtä kuuma kuin mantereellakin. Olen kuvitellut, että siellä olisi automaattisesti paljon viileämpää. Tiistainakaan lämpötilaeroa ei juuri huomannut, vaikka muuten ei ollutkaan aivan yhtä helteistä.

Syreenit olivat upeassa kukassa koko saarella!


Lauantain agendana oli fiilistelyn lisäksi katsastaa juhlapaikan ympäristöä ja toivomaamme aluetta ulkovihkimistä varten sekä pohtia mahdollisia kuvauspaikkoja juhlatilan läheltä - ja kaikki tämä niin, että emme häiritsisi käynnissä olevia häitä. Kaksi morsiusparia näimme vilaukselta, mutta muuten onnistuimme liukenemaan paikoilta juuri ajoissa! :D

Saimmekin aika hyvin suunniteltua ulkovihkimisalueen "järjestelyn": missä kohdassa itse seremonia tapahtuisi ja mihin kohtaan vieraiden kannattaa asettua niin, ettei aurinko paista silmään. Satuimme olemaan paikalla juuri haluamaamme vihkiaikaan, joten auringon asento näkyi tarkasti - toivottavasti saamme nauttia siitä myös ensi vuonna.



Tiistaina vuorossa oli tosiaan vierailu itse juhlatilassa. Olinkin odottanut tätä kovasti, sillä käynti oli ensimmäinen sitten varauspäätöksen tekemisen. Tenalji olikin vielä upeampi ja avarampi kuin muistinkaan! Paikalla oli muiden parien lisäksi Suomenlinnan vuokratilojen edustaja vastailemassa vierailijoiden kysymyksiin.

Me käytimme tilaisuutta hyväksi ja syynäsimme koko tilan merkiten muistiin kaikki salin pistorasiat sekä tangot, koukut ja naulat, joihin voi ripustaa koristeita. Suomenlinnan tilojen seinillehän ei saa esimerkiksi teipata mitään, joten on selvittävä olemassa olevilla kiinnikkeillä. Niitä onneksi on runsaasti! Myös leveät ikkunalaudat oikein kerjäävät jonkinlaista lisuketta.

En tiedä saako tästä mitään selvää, mutta suorat viivat ovat seiniin kiinnitettyjä tankoja,
pii-merkin näköiset pistorasioita ja muut suherrukset nauloja.

Meilläkin oli tilaesittelijälle muutama kysymys, jotka liittyivät lähinnä ulkotiloihin vihkimistä ajatellen. Selvisi esimerkiksi, että ruoho leikataan silloin kun puutarhurit sen sopivaksi katsovat, eikä sillä ole mitään kummempaa aikataulua juhlatilojen tilaisuuksien puitteissa. Kysyimme myös aiemmin selvinneestä mahdollisuudesta vuokrata penkkejä ulkovihkitilaisuuteen. Kaikki penkit ja pöydät (pöytiä vuokrataan esim. cocktailtilaisuuksia varten) kuulemma tuodaan paikalle traktorilla, joka toimii (tällä hetkellä) 75 euron tuntipalkalla. Tämän lisäksi jokainen penkki- ja pöytäpari maksaa n. 12,50 e/kpl. Pöytien asetteluun ja traktorin ajoon kuluu yleensä n. 2 h, joten jo pelkästään yhden penkin ja pöydän hinnaksi tulisi noin 160 euroa! Tiesimme kyllä, että penkkivuokraus saattaisi olla parin sadan luokkaa, mutta onhan tuo aika kova hinta yhdelle penkille.

Olimme kyllä muutenkin ajatelleet, että hankkisimme istumapaikat vain iäkkäämmille ja huonokuntoisemmille, ja muut vieraat voisivat kenties seistä. Vihkitilaisuus tulee kuitenkin olemaan lyhyt. Parin penkin vuoksi ei ehkä kannattaisi lähteä vuokraamaan, vaan voisimme tuoda paikalle muutamia kokoontaitettavia tuoleja, joita meiltä jo löytyy. Toisaalta olisi kiva jos kaikki voisivat istua. Ehkä se reilu parisataa ei loppujen lopuksi ole niin suuri summa, kun häät tulevat muutenkin maksamaan... Jatketaan siis pohdintoja näiltä osin!



Jälleen kerran Tenalji onnistui myös yllättämään valoisuudellaan. Se on juuri sen verran hämyisä, että jotkin tunnelmavalosarjat voisivat olla ihanat, mutta kuitenkin niin valoisa, ettei lisävalaistusta oikeasti tarvita varsinkaan näin juhannuksen alla. Lisää kuvauspaikkojakin löysimme, muutaman ihan suosikiksi nousseen. Niistä ei totisesti ole Suomenlinnassa pulaa! Kaiken kaikkiaan oli ihana aloittaa kesä näillä vierailuilla. Edessä on vielä paljon kivoja juttuja ennen häitä, mutta pian se pääpäiväkin sieltä hiipii lähemmäksi :)

Muuten, meille on myös nyt varattu vihkiaika! Viimeksi kerroin, että asia oli lomakkeen lähettämistä vaille valmis, mutta nyt aika on tosiaan varattu ja vihkijä on kuulemma meihin yhteydessä ensi keväänä yksityiskohtia varten. Olen tosi tyytyväinen, että tämäkin tärkeä asia on jo hyvissä ajoin hoidossa!