perjantai 8. marraskuuta 2019

Antiikkipukuja Lontoossa

Taannoisen Englannin-matkamme yksi kohokohdista Charlien ystävän häiden lisäksi oli vierailu lontoolaiseen Jane Bourvis -hääpukuliikkeeseen, jossa myytiin antiikkipitsistä valmistettuja pukuja. Olin kartoittanut Lontoosta useampiakin vintagepukuliikkeitä, mutta lopulta oli aikaa käydä vain yhdessä. Tässä vaiheessa olin myös jo sanonut mielessäni "tahdon" sille puvulle, jonka loppujen lopuksi päädyin tilaamaan, joten minulla ei ollut samanlaista motivaatiota vintagepuvun metsästämiseen kuin joitakin viikkoja aiemmin olisi ollut. Tämän vuoksi yksi aivan erityisen kiinnostava liike jäi väliin. Sinne olisi ollut hotelliltamme reilun tunnin matka, enkä halunnut käyttää puolta päivää muutenkin ohjelmantäyteisestä lomaviikostamme aktiviteettiin, johon Charlie ei olisi voinut tulla mukaan. Mutta onneksi sain pienen maistiaisen Englannin häämeiningistä Jane Bourvisissa, johon sain seurakseni Charlien Lontoossa asuvan siskon.



Jane Bourvis sijaitsee pienessä putiikkikeskittymässä Notting Hillin ja Portobellon alueella. Vain numero ja ikkunasta näkyvät rekit paljastivat olevamme oikeassa paikassa. Meidät otti vastaan liikkeen omistaja (siis Jane itse), joka oli kuin myymänsä 200 vuoden ikäiset antiikkipitsit ihmisen muodossa: vaalea, hentoinen ja pehmeä. Hän puhui hyvin rauhallisella äänellä ja kysyi joka puvun kohdalla "Do you like it?" kuin ne olisivat olleet hänen lapsiaan.

Ja tavallaan olivatkin, koska minulle selvisi vasta paikan päällä, että Jane itse ompelee puvut vanhoista pitseistä, eikä liikkeessä ollut kuin muutama oikeasti "originaali" puku. Tämä ei tietenkään vähentänyt pukujen arvoa silmissäni, mutta vintageliikkeeksi tämä ei ollut ns. perinteisin. Kyseessä oli pikemminkin arvokas ateljee, jossa materiaalit vain sattuivat olemaan vanhoja. Ehkä kokemus olikin ainutlaatuisempi kuin olin odottanutkaan.

Itse sovitustilanne sujui hyvin samalla tavalla kuin Suomenkin hääpukuliikkeissä. Saimme selata rekkiä rauhassa ja valita niin monta pukua sovitukseen kuin halusimme - varsinaista aikarajaa ei ollut. Vietimme liikkeessä lopulta noin puolitoista tuntia, ja sovitin seitsemää pukua, joten valmistautukaa kuvatulvaan.




Ensimmäisen puvun yläosa oli koristeltu pienin palleroin. Liikkeen sivuilta näkee kauniit yksityiskohdat vielä tarkemmin. Kaikki puvut olivat ohuita, kuten myyntikuvista näkee, ja niiden alle puettiin satiininen alusmekko. Minulla oli kaikkien pukujen alla samppanjanvärinen alusmekko, mutta yhden puvun kanssa sovitin myös valkoista lisäämään raikkautta. Tässä puvussa pidin kauniista pitsistä ja palleroista. Puvun malli oli upea, vaikka selkä jäi mielestäni liian paljaaksi. Väri oli vähän liian kellertävä omaan makuuni etenkin yläosan pitsin kohdalla.





Tämä puku oli ensimmäistä lähempänä hakemaani pitkien hihojen vuoksi. Jane Austen -tunnelmasta ei ollut tämän kohdalla puutetta. Helman epäsymmetrisestä reunasta huomaa hauskasti sen, että puku on koottu eri pitsipaloista. Tämäkin löytyy liikkeen sivuilta.




Tästä puvusta oli vähiten kuvia - se ei tainnut yltää niin korkealle mielissämme kuin muut puvut. Tämä on aika samantyyppinen kuin edellinen puku, mutta tässä on selvästi tummempi vyötäröpitsi, trumpettimaiset hihansuut, hieman suurempi laahus sekä ylimääräinen pitsikerros "pyrstönä" :D Tässä puvun myyntikuva.


Pahoittelut ilmeestä :D


Tämä puku oli ehkäpä suosikkini! En onnistunut löytämään tästä myyntikuvaa, jossa yksityiskohdat näkyisivät tarkemmin, mutta pidin erityisesti kaula-aukon puolipyöreästä kohdasta, josta tuli mieleen aurinko (valitettavasti näkyy hieman heikosti). Myös selkä oli mielestäni juuri sopiva, kun aukko ei ulottunut liian syvälle. Pyöreä laahus asettui kauniisti ja puvun sävykin oli mielestäni hyvä. Tästä en olisi muuttanut juuri mitään!




Tämä puku oli Charlien siskon valinta. Vaikka itse sivuutin puvun rekissä, saatuani sen ylleni siitä tulikin yksi lemppareistani ainakin etuosan perusteella! En välittänyt selkää reunustavista röyhelöistä, mutta muuten puku oli tosi upea. Laahus näkyy paremmin myyntikuvissa, se on siis oikeasti symmetrinen.





Tästäkin puvusta pidin tosi paljon! Tämä oli (ehkä, muistaakseni) alkuperäinen puku eli tätä ei ollut kursittu kokoon ateljeessa.





Tämän puvun pitsit olivat yksiä kauneimmista! Varsinkin edessä oli superkauniita pitsikuvioita, ja myös korkea kaulus viehätti (vaikka se ei ehkä ihan täysin istunutkaan). Selän aukko oli mielestäni vähän repsottava. Olisin varmaan ompeluttanut sen kiinni, jos olisin valinnut tämän puvun.


Eikä vintagepukusovitus tietenkään olisi mitään ilman kunnon antiikkihuntua! Kasvot peittävä huntu sai tosin minut tuntemaan itseni naamiaishahmoksi (eikä miksikään herkäksi nuorikoksi vaan kummitusmorsiameksi, joka raapii kelmein sormin ikkunaa myrskyisenä marraskuun yönä), mutta olihan sitä aivan pakko sovittaa. Jane oli kyllä niin innoissaan, että olisi varmaan halunnut minun tekevän asukokonaisuudesta kaupat saman tien! Huntunahan se oli toki vallan ihana. Se laskeutui tosi kauniisti, ja otsan kohdalle asettuva kirjailu on jotenkin viehättävä.




Onneksi huntua olisi voinut käyttää myös näin :D


Kaikki puvut olivat höyhenenkevyitä päällä, eikä niitä siksi olisi tehnyt mieli ottaa ollenkaan pois. Pidän kaikenlaisista pukudraamoista ja muista historiallisista jutuista, ja olikin ihmeellistä kokeilla pukuja ja pitsejä, joita joku on käyttänyt kenties jo 1800-luvulla. Ajatella! Antiikkipukujen sovitus oli ihana kokemus, jota en vaihtaisi, vaikka en pukua tästä liikkeestä ostanutkaan.

Olen näiden pukusovitusten myötä tullut siihen tulokseen, että haluaisin hääpäivän tyyliin hunnun. En ole ollut varma, onko huntu minun juttuni, mutta etenkin omaa hääpukuani sovittaessani tilauskäynnillä huntu jotenkin kruunasi kokonaisuuden. Ja eihän varmaan tule toista mahdollisuutta käyttää sellaista! Jane Bourvis -vierailun perusteella voisin harkita vintagehuntua, kun päädyin lopulta moderniin pukuun. Voi silti olla, että se jää vain ajatukseksi, koska haluaisin kuitenkin sovittaa huntua oikean puvun kanssa, jotta voin olla varma sävyjen sointumisesta. Jään miettimään asiaa!

Kiva jos joku jaksoi kahlata näin kuvapitoisen tekstin loppuun! Miltä antiikkipitsit näyttivät? :)

torstai 31. lokakuuta 2019

Kolmessa hääpukuliikkeessä

Niinattaren ja Glamourin lisäksi kävin yhteensä vielä kolmessa helsinkiläisessä hääpukuliikkeessä: Zazabellassa, White Dressissä ja käytettyjä pukuja myyvässä Lovebirdsissä. Ajattelin, että en tee omaa tekstiä joka liikkeestä, jotta en tuuttaa loppuvuotta täyteen pelkkiä hääpukuja.



Lovebirds-vierailu toteutui eräänä perjantaina. Olin tutkaillut pukuja liikkeen sivuilta useaan otteeseen, mutta puvut kuitenkin vaihtuvat liikkeessä niin tiuhaan tahtiin, ettei kaikkia ehditä edes lisätä nettiin. Jos käytetystä puvusta siis haaveilee, kannattaa vierailla liikkeessä vaikka parikin kertaa viikossa - uutta löytyy varmasti joka kerralla.



Tämä Minna Hepburnin 1920-luvun henkinen Maeve-puku oli suosikkini. Se oli unelmankevyt päällä ja siinä oli haluamaani vintagetyyliä. Puvun yleisilme oli kuitenkin mielestäni vähän "arkinen", varsinkin jälkeenpäin kuvista katsottuna.





Tätä pukua, jota sovitin toisella Lovebirds-käynnillä, harkitsin ihan tosissani ainakin sen päälläoloajan. Koko oli sopiva, sydänpäätie ja hameosan muoto kauniita eikä pitsiäkään puuttunut. Tykkäsin hieman pitsiliinamaisesta olemuksesta. Selän "aukko" ei ollut mieleeni, mutta sen olisi saanut muokattua helposti tavallisiksi leveiksi olkaimiksi. Jos puvussa olisi ollut vielä pitkät hihat, se olisi ollut todella paha vastus ykkössuosikilleni! Ehkä tästäkin kuitenkin kuvasta katsottuna puuttuu tietynlainen "vau"-fiilis. Kuulostan varmaan kamalan vaativalta, mutta kaikki hääpukuja etsineet varmaan tietävät tunteen!




Zazabellassa halusin käydä siksi, että olin ymmärtänyt siellä olevan aika suuri valikoima (ja todistanutkin sitä käydessäni siellä kaason roolissa). Sovitin siellä varmaan määrällisesti eniten pukuja ja paljon eri tyylejäkin, mutta mikään ei jäänyt kummittelemaan mieleen pidemmäksi aikaa.



Tässä puvussa tuli melkoisen kuninkaallinen olo! Vaikka en ollut lähtökohtaisesti ajatellut sileää satiinia pukuun, pidin siitä yllättävän paljon. Kyllä siinä oma viehätyksensä ehdottomasti on, vaikka pitsi tuntuukin minusta omemmalta.



Tämä puku taisi olla kaasojen suosikki kaikista siihen asti sovittamistani puvuista. Kuten Glamourin "mustan hevosenkin" kohdalla, mielipide onnistui yllättämään minut :D Tässä oli kyllä todella kaunis selkä.





Tässä puvussa oli aivan mielettömän upea helmapitsi, ja yläosan ja hihojen pitsikuvioinnit toivat jostain syystä mieleen joutsenen (hyvällä tavalla!). Monet sovittamani puolimerenneitopuvut (ylipäätään, ei vain Zazabellassa) olivat vaatteina suoranaisia taideteoksia - harmi vain, että ne resonoivat kanssani oikeastaan kaikkein vähiten. Niitä osui sovitukseen kuitenkin aika monta, osittain siksi, että niissä oli pitkät hihat ja helman muotoa on vaikeampi nähdä henkarilla. Ja joitain teki mieli sovittaa muuten vain.



Pakko nostaa esille vielä tämä Zazabellan puku tuon järisyttävän ihanan pitsin vuoksi! Katson sitä edelleen aivan sydänsilmin. En kuitenkaan harkinnut tätä itselleni yläosan (etenkin selän) liiallisen avoimuuden vuoksi. Nuo "olkaimet" tuntuivat myös aika kireiltä ja ahdistavilta.


Stockmannin yläkerrassa sijaitsevassa White Dressissä sovituskokemus tuntui aika luksukselta valtavan sovitushuoneen ansiosta. Siellä asiointi oli hieman erilaista muihin liikkeisiin verrattuna, sillä siellä sovitettavat puvut valittiin kuvaston perusteella (myyjä saattoi myöhemmin tuoda omasta mielestään potentiaalisia pukuja).

Myyjä oli tomera, mutta asiantunteva :D

Tämä puku oli ehkä erikoisin kaikista, joita olen sovittanut. Olin bongannut sen liikkeen Instagramista, ja se olikin ainoa, jolla ajattelin olevan realistisia mahdollisuuksia. Livenä se ei kuitenkaan ihan vakuuttanut, enkä myöskään pitänyt rintsikkamaisesta selkäosasta. Trumpettihihat olivat kyllä aika kivat, vaikka ne toimisivat mielestäni paremmin pidempinä!



Tässä puvussa oli tosi kaunis yläosa, jonka illuusiotylli hämäsi silmää aika onnistuneesti. Oikeasti puku ei siis ole off-shoulder -mallinen, vaan sitä kannattelee verkkokangas, jonka reuna juuri ja juuri näkyy kuvassa.

White Dressin seinällä oli mainos puvusta, joka aiheutti pientä sydämentykytystä. Kävi ilmi, että puku olisi tulossa liikkeeseen seuraavalla viikolla, ja voisin tulla sovittamaan sitä myöhemmin. Teimmekin parin viikon päästä täsmäiskun White Dressiin vain sen puvun vuoksi, mutta jokin siinä kuitenkin tökki päällä ollessa. En ollut kovin pettynyt, sillä se puku oli lopulta ainoa todellinen haastaja suosikilleni, ja kun se ei vakuuttanut, lopullinen valinta oli helppo.

Aivan niin - hääpukuni on nyt löytynyt ja tilattu! Se olikin ensimmäinen hääpuku, jota koskaan sovitin. Halusin kuitenkin pohtia asiaa kunnolla ja nähdä muita vaihtoehtoja, sekä tietenkin ottaa kaiken ilon irti jännittävästä hääpukushoppailusta ja nauttia ajasta. Kävin kaikkiaan kuudessa eri hääpukuliikkeessä, mikä kuulostaa tavallaan paljolta ottaen huomioon miten aikaisin omaa pukuani sovitin, mutta hauskaa se oli! Olen myös iloinen, että en joutunut käymään mitään suurempaa mekkokamppailua pääni sisällä, vaan taisin aika hyvin tuntea itseni ja päädyin juuri sellaiseen pukuun, jollaisen olin sieluni silmillä itselläni nähnytkin. Nyt pitäisi vain odottaa huhtikuuhun asti, jolloin pukuni pitäisi saapua!


Mekkojutut eivät kuitenkaan aivan vielä ole lopussa, vaan kirjoitan lähitulevaisuudessa vielä yhdestä hääpukusovituksesta. Kävin Englannin-reissullamme eräässä lontoolaisessa vintagehääpukuliikkeessä, ja mielestäni se ansaitsee ihan oman postauksen. Jääkäämme odottelemaan sitä!





sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Englantilaisissa häissä: eroja ja oppeja

Teimme syyskuun lopulla reilun viikon reissun Englantiin, jonka päätarkoituksena oli osallistuminen Charlien parhaan ystävän (joka on yksi hänen bestmaneistaan) häihin. Odotin näitä juhlia erityisen innolla, sillä nämä olivat vasta toiset englantilaiset häät, joihin olen päässyt vieraaksi. Lisäksi sain vihdoin käyttää kaapissani pitkään odottanutta mekkoa ja siihen sopivaa hattua, jotka olivat puolileikillään inspiroituneet lady Kitty Spencerin asusta Harryn ja Meghanin häissä ;) (Muidenkin häävieraiden hatut ilahduttivat kovasti. Jollain sukulaisnaisella oli hattu, jonka halkaisija veti varmasti vertoja jonkin pienen petolinnun siipivälille.)






Häät järjestettiin Moorland Garden -nimisessä hotellissa Lounais-Englannin Devonissa, samoilla seuduilla kuin mistä Charlie itse on kotoisin. Hotelli sijaitsee Dartmoorin nummilla, joten ajomatka hääpaikalle oli kerrassaan upea. Vaikka nummilla voi yleensä kokea Charlien toisen bestmanin sanoin "kaikki neljä vuodenaikaa saman tunnin sisällä", niin hääpäivänä sää pysyi onneksi kurissa eikä harmaista pilvistä huolimatta satanut kertaakaan.

Pysähdyimme ajomatkalla nummikuvia varten!


Kello 13 alkanut siviilivihkiminen pidettiin salissa, joka verhot aukaisemalla avautui myöhemmin suuremmaksi ruokasaliksi. Seremonia sujui muuten hyvin samalla tapaa kuin näkemissäni suomalaisissa häissä, mutta se yllätti, miten paljon hääpari itse oli äänessä. He toistivat vihkijän perässä useamman lauseen mittaiset vihkivalat, eli pelkällä "tahtomisella" ei brittihäistä suoriudukaan. Aivan lopuksi pari siirtyi vihkipaikalla olleen pöydän ääreen allekirjoittamaan vihkitodistuksen, minkä aikana toinen Charlien bestmaneista soitti pianolla taustamusiikkia. Todistuksen allekirjoittaminen on brittihäissä yleisön edessä tapahtuva suoritus, jonka jälkeen pari vasta julistetaan vihityiksi ja muut saavat taputtaa (ainakin siviilivihkimisissä).






Tämän jälkeen juhlaväki siirtyi juomatarjoilun kautta hotellin vehreälle pihalle, jossa muun muassa muodostettiin "konfetinheittokuja", jonka läpi hääpari juoksi, ja otettiin ryhmäkuvia. Paikalla oli myös morsiamen perheen juhlapukuinen koira, joka valloitti monet sydämet!

Noin 14.30 oli aika hääaterian, jota Briteissä kutsutaan nimellä "wedding breakfast". Pienen tutkimuksen perusteella nimi juontaa juurensa siihen, että ennen häitä paastottiin ja niinpä hääateria oli ensimmäinen ruokailu vähään aikaan. Nykyään se viittaa pikemminkin siihen, että kyseessä on hääparin ensimmäinen ateria avioparina. Näissä häissä tuo ateria oli perinteinen afternoon tea, jota itse rakastan ja odotin siis innolla!

Iltapäiväteetarjoilu koostuu tyypillisesti siroista voileivistä, skonsseista sekä kakkupaloista tai muista makeista herkuista. Skonssien kanssa pitää olla tarkkana: niiden väliin levitettävän kerman ja hillon kohdalla on hyvinkin "kinkku vai juusto ensin" -tyyppinen taisto Devonin sekä viereisen kreivikunnan Cornwallin välillä. Devonissa kerma kuuluu ehdottomasti levittää ensin ja sen päälle hillo, kun taas naapurissa toimitaan toisella tavalla (eli väärin).




Teen aikana kuultiin kolme perinteistä puhetta: morsiamen isän, sulhasen ja viimeiseksi bestmanin puhe. Kaikki puheet olivat erittäin hyvin mitoitettuja niin pituutensa kuin sisältönsäkin puolesta, joten minäkin käytännössä ketään heistä tuntematta viihdyin mainiosti.

Mitään varsinaista ohjelmaa häissä ei ollut, vaan päivän sana oli hengailu (vieraat lähetettiin "cocktailtunnille" ainakin kahteen eri otteeseen samalla kun henkilökunta järjesteli tiloja). Tämä sopikin meille hyvin, sillä Charlie ei tietenkään ollut pitkään aikaan päässyt juttelemaan kavereidensa kanssa. Vapaa-aika kuitenkin venyi myös odottelun puolelle, sillä iltapäiväteen ja myöhäisen illan ruoan (grilliruokabuffetin) välille jäi monta juomientäyteistä tuntia, joiden loppuvaiheessa havaitsin etenkin miespuolisissa vieraissa orastavaa nälkäväninää.

Grillaus tapahtui tässä katoksessa.



Briteissä ei ole lainkaan tavatonta, että häävieraita kutsutaan kahdessa eri ryhmässä: ensin on ne tärkeimmät, jotka tulevat koko päiväksi, ja sitten on "iltavieraat", jotka liittyvät seuraan varsinaisten bileiden alkaessa (esim. työkaverit). Sattumalta Charlien vanhemmat saivat iltakutsun, sillä he tuntevat sulhasen ja sulhasen vanhemmat poikien kouluajoilta, vaikka vanhemmat eivät kai nykyisin ole sen kummemmissa tekemisissä. Niinpä pääsimme viettämään heidän kanssaan vähän lisää aikaa muutenkin lyhyen Devon-vierailumme aikana, mikä oli tosi mukavaa.

Meiltä kysyttiin juhlien aikana useammankin kerran, aiommeko ottaa näistä häistä vinkkejä omien juhliemme järjestämiseen. Kaksi suurempaa seikkaa nousi mieleemme, vaikka emme näistä paikan päällä puhuneetkaan. Ensinnäkin jo mainitun odottelun haluamme minimoida. Runsas jutteluaika oli tervetullutta, mutta vieraat pitää muistaa myös ruokkia hyvin. Meillä tämä ei tule olemaan yhtä vaikeaa, koska juhlamme alkavat kaksi tuntia myöhemmin kuin nämä häät, ja varsinainen ruoka syödään heti "vastaanoton" alkajaisiksi eikä vasta illan pimettyä.

Hääkakun koristeina oli kuulemma itsemaalatut Warhammer-figuurit.

Myös paljon muita makeita herkkuja oli ilta-aikaan tarjolla, mutta jostain syystä en jaksanut/ehtinyt maistaa yhtäkään!

Toinen onkeenotto liittyy häiden soittolistaan. Näiden häiden DJ soitti menevimmät ja tunnetuimmat biisit heti bileosuuden alussa, kun suuri osa vieraista halusi vielä jatkaa juttelua. Meille varsinaista tanssifiilistä ei oikein ehtinyt tullakaan, kun muuten sopivan hetken koitettua musiikki oli jo vaihtunut ilmeisesti hääparin oman maun mukaisiksi "nevahööd"-kappaleiksi :D Kyllä tanssilattialla oli ainakin kourallinen ihmisiä koko ajan, mutta ei mitään suurta valtausta. Tämän haluaisin suunnitella paremmin omiin häihin ja pitää huolen siitä, että soittolista on tasapainoinen eikä yleisiä suosikkikappaleita tule yhteen putkeen tai liian aikaisin. Makuja on tietysti monenlaisia, mutta itselleni paras tunnelma syntyy nimenomaan niissä "kaikkien tuntemissa" biiseissä, joiden kaikki sanat osaa ulkoa!

Lähdimme juhlista Charlien vanhempien kyydillä yhdentoista jälkeen, kun juhlien oli määrä päättyä puolenyön maissa. Tämä suomalaisen korvaan aikaiselta kuulostava lopetusaika on ymmärtääkseni aika tyypillinen Briteissä, joissa häät muutenkin alkavat yleensä aikaisemmin kuin Suomessa. Toki Suomessakin on monia juhlatiloja, joissa juhlien tulee päättyä keskiyöllä, eikä omammekaan tuntia myöhemmällä ajalla eroa tästä paljon.



Englantilaiset häät tuntuvat suorastaan seikkailulta, vaikka erot suomalaisiin eivät niin suuria olekaan. Olin onnessani kun minutkin kutsuttiin mukaan, vaikka olin tavannut sulhasen vain muutaman kerran enkä morsianta lainkaan ennen juhlia. Tästä on hyvä jatkaa omienkin häiden suunnittelua - ja saimmepa reissussa ollessamme hieman yllättäen toisenkin hääkutsun, nimittäin helmikuulle!

maanantai 30. syyskuuta 2019

Kuvaussuunnitelmat uusiksi

Kuten aiemmasta hääkuvausaiheisesta tekstistäni oli kenties tulkittavissa, valokuvaajan etsiminen häihin oli yllättävän rankka rasti. Meillä oli epäonnea heti alkumetreillä, kun alkuperäinen valintamme oli epähuomiossa sanonut olevansa vapaana ikuistamaan häämme, vaikka saimme pari viikkoa myöhemmin tietää, että hänet olikin jo varattu sille päivälle. Pitkällisen haravoinnin tuloksena päädyimme varaamaan kuvaajaksi Lotta Polvianderin, kuten aiemmin kerroinkin. Tämä tapahtui maalis-huhtikuun tienoilla, ja olimme helpottuneita kuvaajapulman tultua päätökseen.

Muutama viikko sitten tilanteeseen kuitenkin tuli uusi käänne: Lotta ilmoitti saavansa kauan odotettua perheenlisäystä alkuvuodesta, mikä tarkoittaisi muutoksia alkuperäiseen kuvaussuunnitelmaamme. Käytännössä Lotta tarjosi meille kahta vaihtoehtoa: joko lyhentäisimme kuvausaikaa sovitusta 10-12 tunnista 8 tuntiin tai valitsisimme toisen valokuvaajan, joita muutamia hän viestissään jo suosittelikin. Kuukausien tyyneyden jälkeen tällainen muutos tuntui kovalta iskulta, vaikka tietysti olimme ja olemme iloisia Lotan ja hänen perheensä puolesta!

Tiesimme heti, että kahdeksan tunnin kuvaus ei riittäisi meille, sillä haluaisimme osan potrettikuvista otettavan vasta iltavalossa. Kesäkuussa aurinko laskee vasta 22.30 maissa. Minä ehdin jo lievästi panikoida, mutta sulhanen ehdotti rauhallisesti järkevää varasuunnitelmaa: voisimme pitää Lotan 8 tunnin ajan ja pyytää videokuvaajaamme Harri Säynevirtaa (joka myös valokuvaa) ottamaan hääpäivänä Lotan lähdettyä iltapotretit ja joitain kuvia itse juhlasta. Näin meidän ei tarvitsisi enää etsiä uutta kuvaajaa. Lotallekin sopi tällainen järjestely, kun asiasta hänelle soitin. Puhelun aikana kävi kuitenkin ilmi, että ehdoton maksimi eli 8 tuntia onnistuisi vain siinä tilanteessa, että Lotta saisi hääpäivämme ajaksi vauvalle hoitajan, joka lupautuisi vielä tulemaan mukaan Helsinkiin. Muussa tapauksessa kuvausajaksi jäisi korkeintaan 6 tuntia. Hän lupasi alkaa kartoittaa hoitajatilannetta ja sovimme, että jätämme asian toistaiseksi hautumaan.

Minulle jäi puhelusta epävarma olo, vaikka ymmärsimme Lotan kanssa toistemme tilanteet paremmin kuin hyvin. Kuvauspäivän pituus varmistuisi ehkä vasta keväällä, ja kaiken lisäksi se riippuisi täysin kolmannesta osapuolesta eli hoitajasta. Yritän yleensä olla joustava ja ottaa muutokset vakaasti vastaan, mutta varsinkaan hääkuvauksen osalta en halua, että asioita ei voisi lyödä kerralla lukkoon. Päädyimme sulhasen kanssa siihen, että tutustuisimme Lotan suosittelemiin kuvaajiin, mutta emme vielä peruisi tehtyä sopimusta. Vaikka videokuvaajaltamme olisikin onnistunut myös valokuvaus, emme silti halunneet pyytää häneltä ylimääräistä työtä paria tuntia enempää.



Tykästyimme Lotan suosituksista erityisesti Marko Laukkariseen, joka sattui olemaan myös meidän kuukausien takaisella kuvaajalistallamme, vieläpä mukavan korkealla. Alustavan kyselyn perusteella hän oli vapaana ja saimme pari asiakasgalleriaa syynättäväksi. Markon hinnoittelusysteemi muistutti hyvällä tavalla pitopalveluamme Huplia, sillä hänen antamansa kuvaushinta sisälsi myös matkakulut eikä mitään tarvinnut laskea erikseen.

Päätimme varata Markon ensi tilassa, mutta halusimme ensin varmistaa Lotalta puhelimitse, että kaikki olisi osaltamme selvää. Lotta vaikutti itsekin helpottuneelta, kun olimme löytäneet korvaavan kuvaajan, ja antoi vielä erikseen oikein lämpimät suositukset Markosta. Tästä jäi erityisen hyvä mieli. Sovimme, että ilmoitan vaihtopäätöksestä vielä kirjallisesti sähköpostilla, minkä jälkeen Lotta palauttaisi varausmaksumme.

Sen jälkeen olikin aika ilmoittaa Markolle, että olimme päätyneet häneen. Vaikka yleensä vähän arastelen hoitaa asioita muuten kuin sähköpostilla, nyt päätin kuitenkin soittaa, jotta saisimme asian heti eteenpäin. Ja olen kyllä hurjan tyytyväinen, että tein niin! Puhelusta jäi todella hyvä tunne, kun sain kuulla kuvaajan äänen ja sain hänestä ihan eri tavalla henkilökohtaisen kuvan kuin sähköpostin välityksellä olisi saanut. Marko itsekin kiitteli sitä, että olin soittanut. Pidin tämän mielessä, kun soitin videokuvaajalle ilmoittaakseni valokuvaajan vaihtumisesta, joten nyt on sitten juteltu kunnolla kaikkien palveluntarjoajien kanssa (ja kaikki vaikuttavat todella mukavilta!).

Saamme Markon kuvaamaan 12 tunniksi, mikä on mahtavaa! Nyt on ehkä mahdollisuus saada kuvia aamun valmistautumisestakin, mistä olin alun perin ollut valmis nipistämään.

Vaikka oli ikävää joutua sähläämään kuvauksen kanssa kolmannen kerran, meillä kävi tuuri, että saimme loistokuvaajan vielä näinkin myöhään. Myös Lotan kanssa asiointi sujui todella hyvin ja mukavissa merkeissä, ja toivomme onnellista odotusaikaa koko heidän perheelleen!


Kuva: Pixabay

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Hääpukusovitus Glamourissa

Niinattaresta matka jatkui lounaan kautta Lahden Glamour-liikkeen Helsingin-haaraan, jossa olin vieraillut aiemminkin kaason roolissa. Täälläkin tiesi odottaa asiantuntevaa palvelua ja ylellisiä tiloja, eivätkä nämä odotukset totisesti jääneet vajaiksi. Meitä palveli viereisen Morsiusateljee Helmen Aurora, jonka huomassa oli suuri ilo olla jännittävässä sovitustilanteessa. Mielestäni tunnelma koko sessiossa oli lämmin, välitön ja hauskakin - kuin pukuja olisi auttanut ylle kaveri eikä vain liikkeen edustaja.



Saimme aluksi käteen skumppalasit, ja Aurora istutti meidät alas juttelemaan pukutoiveistani ja hääpaikastamme. Tämän jälkeen lähdimme taas joukolla selaamaan pukurekkejä. Ainakin Glamourissa muuten myydään Say Yes to the Dress -ohjelman Randyn suunnittelemia pukuja (niitä en tainnut kyllä itse sovittaa). Odotan muuten todella innolla ohjelman suomalaista versiota, joka alkaa lokakuussa!

Tarjolla oli myös suloista pikkusyötävää.

Niinattareen erona Glamourissa oli se, että täällä tultiin koppiin alusta asti auttamaan puku päälle tai päältä pois, kun taas Niinattaressa puettiin/riisuttiin itse (myyjän pikaisella nappiavustuksella), ja pukujen vaihto tapahtui ninjatyyliin verhon raosta. Kumpikin tapa sopi minulle, mutta näin jälkeenpäin on mielenkiintoista huomata ero.




Tämä puku oli sen päivän "prinsessapuvuista" suosikkini ja tuntui kevyeltä päällä, vaikka kangasta olikin paljon. Helman sisällä oli myös hyvin tilaa jaloille. Kaula-aukko oli tässä mielestäni liian syvä.





Toisena muistaakseni sovitin tätä itse valitsemaani pukua (kaksi yllä olevaa kuvaa), jossa olin tykästynyt "vanhan" näköiseen pitsiin. Päällä puku ei kuitenkaan tuntunut tekevän paljoakaan, ja "kellastunut" väri (näkyy ehkä parhaiten postauksen ensimmäisessä kuvassa, jossa puku roikkuu oikeanpuolimmaisena) yhdistettynä ihoni sävyyn sai aikaan jokseenkin valjun vaikutelman. Kuvista sitä ei ehkä huomaa niin selvästi. Tämä mekko kirvoitti yleisöstä kommentin "mummon pitsiverho", joka minun pukumakuni kohdalla ei kuitenkaan ole mitenkään huono asia :D Juuri tämä yksilö ei vain toiminut minulla.



Kokeilin myös kaksiosaisia pukuja kahdella eri ylä- ja alaosalla. Hameista pidin enemmän tästä kuvan sifonkisesta (toinen hame oli tylliä), yläosat olivat taas hyvin samantyyliset enkä osannut nimetä niistä suosikkiani. Kokonaisuus jäi omasta mielestäni hieman liian turvalliseksi.



Tämä "kartanonrouvan" puku jäi mieleen puhvimaisten hihansuidensa vuoksi. Aika hauskat! Minulle tuli tässä kuitenkin enemmän teatteri- kuin morsianfiilis, ehkä osin tuon tummemman värin vuoksi.





Tämä puku (kolme yllä olevaa kuvaa) oli varsinainen musta hevonen. Muistan ajatelleeni pukemistilanteessa, että tämä ainakin on ihan liian tiukka ollakseen sitä mitä haen, mutta että se oli tiukkuudestaan huolimatta yllättävän mukava ja tuntui jotenkin mukautuvan päälle kivasti. Omalta se ei kuitenkaan tuntunut, ja astuin kopista ulos mielellä "no, katsokaa nyt sitten". Nämä ajatukset mielessäni hämmennyin valtavasti, kun yleisö tuntui suorastaan mylvivän suosiota. Minustakin puvussa oli paljon upeita elementtejä - esimerkiksi hihojen ja pääntien verkkokangas sopi ihoni väriin täydellisesti, kun yleensä nämä verkot ovat liian tummia. Myös pitsikoristelut ja helminapit selässä olivat ihania. Tunsin oloni upeaksi ja morsiameksikin, ja hetken leikittelin ajatuksella, että mitä jos tämä olisikin se minun pukuni. Tämä johtui kuitenkin lähinnä seurueen ihastelevista kommenteista eikä ollut lähtöisin itsestäni. Ei tuntunut siis hankalalta riisua pukua, vaikka siinä patsastelinkin varmaan pisimpään kaikista mekoista ja yritin päästä yli hämmennyksestä. Jos hakisin hääpuvulta tämän tyyppistä näyttävyyttä, niin tämä hyvin todennäköisesti olisikin ollut valintani. Oikeastaan kaikki puvussa oli kohdallaan, paitsi päänsisäinen tunne!





Tätä kaason valitsemaa pukua (kolme yllä olevaa kuvaa) en aluksi aikonut esitellä lainkaan, sillä se oli Glamour-liikkeen puvuista suosikkini ja pääsikin sen päivän top kolmoseen. Tässä oli hakemaani herkkyyttä, ja bohohenkinen pitsikuviointi miellytti, samoin sydämenmuotoinen kaistale puvun etuosassa. Annettuani ajatuksen muhia ja katseltuani kuvia olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että puvun yleisfiilis on makuuni ehkä hieman liian "moderni", ja siluetti vartalonmyötäisempi kuin haluaisin. Myös hihojen pituus on kaikista mahdollisista hihojen pituuksista minulle epämieluisin. Tämä olisi kuitenkin tosi kaunis mekko kesähäihin, ehkä jopa rannalla pidettäviin sellaisiin.

Tämän puvun kanssa koimme yllätyksen, kun Aurora sovitti päähäni lyhyen hunnun – en ollut ikinä ajatellut, että lyhyt huntu voisi olla minulla tyylikäs, mutta tuon puvun kanssa sellainen näyttikin todella hauskalta ja pirteältä. Vaikka huntuja ylipäätään oli kiva kokeilla, niin en ole vielä ihan varma, haluanko sellaista hääpäiväksi. Sellaisia hunnunheilahduskuvia olisi kyllä ihana saada…

Minun pukuani ei siis tainnut Glamourista löytyä, mutta sovitustuokio oli kertakaikkisen ihana ja jätti todella hyvän fiiliksen loppupäiväksi. Voin suositella liikkeessä vierailua jo pelkästään kokemuksen vuoksi, vaikka pukutarjonta ei olisikaan omaan makuun. Täytyy kyllä sanoa, että pienuudestaan huolimatta valikoima on laaja, kuten ehkä näistä kuvistakin näkyy - tarjolla on monenlaista mallia ja myös yksinkertaisempia pukuja "luksusyksilöiden" lisäksi. Myös täällä muuten peritään sovitusmaksu (30 e), joka hyvitetään liikkeestä ostetun puvun hinnasta. Mielestäni se on kuitenkin kohtuullinen ottaen huomioon, että liike on sovituksen ajan täysin omassa käytössä.


Pukujuttuja on luvassa lisääkin lähitulevaisuudessa, sillä kävin perjantaina käytettyjä hääpukuja myyvässä Lovebirds-liikkeessä, ja tällä tulevalla viikolla olen menossa vielä kahteen liikkeeseen. Saatan ympätä nämä kaikki samaan postaukseen, ellei jostain käynnistä tule jotenkin erityisen paljon materiaalia. Olen toistaiseksi sovitellut "vähän kaikenlaisia" pukuja (huvinkin vuoksi), mutta nyt olen saanut sen verran enemmän selkoa toiveistani, että pyrin ehkä täsmällisempiin iskuihin muissa liikkeissä. Selvästikään en tunne oloani kotoisaksi kurveja esittelevissä puvuissa, ja mielenmaailmani hääpuvun suhteen on muutenkin pikemminkin tyttömäinen kuin naisellinen.

Kiinnostavatko hääpukujutut useamman postauksen verran, vai alkaako nyt jo riittää? :D
(Niitä tulee kuitenkin vielä ainakin pari.)