sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Kaasojen kampaajaa jahtaamassa

Yksi viime syksyn ensimmäisistä hoidetuista häähommista oli meikkaajan ja kampaajan varaaminen. Löysin tehtävään taitavan Irina Arvokkaan, joka on laittanut useammankin hääbloggaajan häähiukset ja -kasvot. Minun kampaukseni ja meikkini lisäksi Irina tekee meikit kolmelle kaasollenikin, mikä tarkoitti sitä, että kaasoille piti löytää erillinen kampaaja.

Ajattelin, ettei moinen olisi homma eikä mikään, enkä ruvennut puuhaamaan asiaa kunnolla ennen kuin vasta pari kuukautta myöhemmin, marraskuun alussa. Pian sainkin huomata, että olin ollut turhan naiivi - toisen kampaajan löytäminen oli paljon vaikeampaa ja stressaavampaa kuin olin kuvitellut. Kenties tehtävä olisi ollut helpompi, jos olisin aloittanut aiemmin, mutta suurin hankaluus ei ollut suinkaan se, etteivät tavoittelemani tekijät olisi olleet enää vapaina. En vain yksinkertaisesti saanut vastausta juuri yhteenkään tiedusteluun.

Taisin lähettää viestejä loppujen lopuksi noin kymmenelle kampaajalle muutamassa eri erässä. Kun ensimmäisestä erästä kukaan ei ollut vastannut vielä viikonkaan päästä, päätin kysyä suosituksia Irinalta. Olisihan helppoa ja hauskaa, jos kampaajat olisivat tuttuja keskenään, ja hyväksi tietämäni tekijän suositteluun luottaisin ilomielin. Irina vastasikin nopeasti parin linkin kera. Muut kampaajaehdokkaat löysin puolestani itse lähinnä Instagramin kautta.



Parin viikon kuluttua sain parilta kampaajalta vastauksen, joissa minut puolestaan yllätti - hieman hävettää myöntää - kampausten korkeat hinnat. Meidän kaasokampaukset ystäväni Annan häissä Turun suunnalla maksoivat kukin n. 50 e, joten olin varautunut samaan hintaluokkaan. Myös Irinan tarjoama morsiuspaketti on hänen taitoihinsa nähden todella kohtuuhintainen. Ilmeisesti täällä pääkaupunkiseudulla hintataso on kuitenkin yleisesti korkeampi, ja juhlakampaukset voivat helposti maksaa 80-90 e. Osalla tämä oli tuntihinta, johon laskettiin kampausten lisäksi vielä siirtyminen hotellille, jossa valmistautuminen tapahtuu. Olimme alustavasti puhuneet, että kaasot maksaisivat kampauksensa itse, joten senkin takia toivoin saavani jostain edes vähän alhaisemman tarjouksen. Ymmärrän tietysti, että ammattilaisen työstä pitääkin maksaa kunnolla - minulla oli vain vähän väärät odotukset.

Kampaaja-asia tuli puheeksi kaasojen kanssa joulunalusdrinkeillä, ja kävi ilmi, että yksi minua erityisesti kiinnostavista tekijöistä sattui olemaan yhden kaason oma kampaaja. Häneen olin ottanut yhteyttä parissakin eri kanavassa. Kaaso lupasi viestittää hänelle puolestani, mikäli vastaukset antaisivat edelleen odottaa itseään. Sainkin lopulta kaason kautta vastauksen viestiini, ja tarjous oli samaa luokkaa kuin aiemmat. Tässä vaiheessa olin jo valmistautunut itse maksamaan kampaukset, mutta tällä kertaa epäröinnin aiheena oli kampaajaehdokkaan liian hankala tavoitettavuus. Olen tainnut aiemminkin mainita, että en todellakaan halua mitään epävarmuuden aihetta hääpäivälle, jos se vain on vältettävissä. Luotin kyllä kaasoni hyvään kokemukseen kyseisestä tekijästä, mutta en kuitenkaan tohtinut varata häntä suoraan.

Päätin kokeilla vielä kerran ja etsiä muutaman muun kampaajan, joilta tiedustelin tarjousta. Ihme kyllä, kaikki nämä "viimeisen erän" tekijöistä vastasivat alle vuorokaudessa! Eräs vapaana olleista oli erityisen positiivisen oloinen ja ripeä vastauksissaan, ja päätin, että varaisin hänet, jos ei vielä parempaa tulisi vastaan.



Onneksi kuitenkin odotin vielä hetken, sillä viimeiseksi löysin vintagekampauksiin erikoistuneen Sannin (instassa @polkadohair), jonka olisin voinut varata omaksikin hääkampaajakseni, jos olisin löytänyt hänet aiemmin. Hänkin vastasi nopeasti ja antoi itsestään pirteän ja ystävällisen kuvan. Lisäksi hänen tarjouksensa oli erittäin kohtuullinen, eikä minun tarvinnut miettiä kauankaan, kun jo tein varauksen. (Hän tekee myös "tavallisia" kampauksia, joten kaasojen ei tarvitse ottaa vintagetyylisiä kampauksia, elleivät itse halua.)

Sain varauksen tehtyä ja asian taputeltua päivää ennen kuin lähdin joululomalle, joten oli erityisen helpottavaa saada asia päätökseen! Oli hieman ikävää joutua kieltäytymään toisen suosikkini tarjouksesta, mutta onneksi hän vastasi tosi iloisesti ja ymmärtäväisesti.

Monille kampaajille Instagram tuntuu olevan tärkeä työkanava ja portfolio. Siksi minua ihmetytti, miten vähän sain sen kautta vastauksia, vaikka useampikin kampaaja oli käynyt tilillään myös viestien lähetyksen jälkeen. Ehkä minulla kävi vain huono tuuri etsintöjen alussa, sillä melkein kaikki saamani vastaukset tulivat vasta viimeisten yritysten kohdalla. Kummaa, mutta onneksi työ palkittiin loppujen lopuksi ja löysin kaasoille kampaajan, josta olen yhtä innoissani kuin omastanikin. Kävin itse asiassa Sannin asiakkaana juuri eilen, ja hän oli juuri niin mukava kuin viestien perusteella odotinkin!

Oliko kampaajan löytäminen teille helppoa vai vaikeaa? Tekeekö joku hääkampauksensa itse?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti